Lähidemokratia ei ratkaise kuntademokratian kehittämisen tarvetta

Kuntaliitoskeskustelussa nousee pinnalle hyvin tärkeä asia eli asukkaiden demokraattisten oikeuksien varmistaminen.
Edustuksellinen demokratia skaalautuu hyvin heikosti ihmisjoukon kasvaessa. Haittoina ovat byrokratian ja korruption kasvun tuoma tehottomuus. Myös harvainvallan vaara vaanii valintaan johtavien kampanjabudjettien kasvaessa. Esimerkkeinä voidaan mainita mm. USA:n, Venäjän ja Suomen kansanedustuslaitosten ja presidentti-instituutioiden tila.
Lähidemokratia on rajatuissa ja hyvin paikallisissa tarpeissa toimiva edustuksellisen demokratian muoto. Tehokasta lähidemokratiaa voidaan harjoittaa yhden kylän tai parin kaupunkikorttelin mittakaavassa. Lähidemokratia on oleellinen osa kaupunkien ja kuntien hallintoa ja sitä tulisi kehittää nykyistä vahvemmaksi ja toimivammaksi, jotta asukkailla on aito mahdollisuus vaikuttaa ja tuntea omistajuutta kotiseudustaan. Ratkaisuksi suurten kuntien hallintaan siitä ei ole.
Suorassa demokratiassa suuremmat asukkaat voivat lähi- ja edustuksellista demokratiaa tehokkaammin ja vähemmän korruptoituneesti päättää asioista. Tämä osallistuminen myös lisää vastuunottoa joka osaltaan pienentää yhteisen päätöksenteon tarvetta. Suorempaan demokratiaan voidaan siirtyä asteittain ja aluksi sillä voidaan täydentää edustuksellista demokratiaa.

Suora demokratia on lähidemokratiaa parempi kunnallisdemokratian kehittämisessä

Kuntien yhdistäminen on pk-seudulla takaa riittävän päätöksenteko- ja toimeenpanokoneiston yhteiselle metropolialueelle, lopettaa haitallisen kilpailun veronmaksajista ja antaa nykyistä tehokkaamman mahdollisuuden puuttua alueiden eriarvoistumiseen ja kurjistumiseen. Demokratian heikentyminen liitoksen seurauksena on kuitenkin hyvin aiheellinen huoli.

Lähidemokratia on “hajautetun kollektiivisen päätöksenteon järjestelmä” eli siinä on kyse “kansalaisten välittömistä mahdollisuuksista vaikuttaa jokapäiväistä elämäänsä koskettaviin hallinnon toimiin demokraattisen päätöksenteon kautta.”. Lähidemokratia rinnastetaan usein asukasosallistumiseen, mutta käytännössä “kunnissa lähidemokratia on useimmiten haluttu rajata epämuodollisiin, ei-institutionaalisiin toimintatapoihin, ja kunnanvaltuuston käyttämää yhteiskunnallista valtaa on varsin niukalti jaettu alemmille hierarkiatasoille.”. Kyse on siis sinällään arvokkaasta, mutta usein varsin rajatusta, pienimittaisesta ja paikallisesta vaikuttamisesta. Pahimmillaan lähidemokratia kuitenkin lisää tarpeettoman byrokraattisen lisätason ja epäselvyyttä vastuunjakoon sekä tehottomuutta hallintoon. Epäselvyys voi käytännössä etäännyttää kansalaista päätöksenteosta entisestään. Viimeksi tällaista kyseenalaista kaksitasoisuutta esitti Helsingin Vihreät.

Sen sijaan suoran demokratian avulla nykyistä tehotonta ja korruptioaltista edustuksellista järjestelmää voitaisiin kehittää parempaan suuntaan ja taata kansalaisten vaikuttamismahdollisuudet suuremmissakin kuntayksiköissä sekä valtakunnantasolla.

Mutta miksi kansalaisen sitten pitäisi jakaa demokraattisia oikeuksiaan nimenomaan häntä lähellä asuvien kanssa? Miksi juuri maantieteellinen alue olisi nykypäivänä järkevä demokraattinen yksikkö Pahimmillaan tällaisella mallilla luodaan vain tarpeetonta alueellista vastakkainasettelua ja kasvatetaan eriarvoistumista. Vai onko tarkoitus oikeistolaiseen henkeen kilpailla veronmaksajista ja siten aiheuttaa häviäjille kurjistumisen syöksykierre ja tarvetta valtion kohdennetuille tukitoimille? Kilpailu ei ole hyvä väline pysyvän hyvinvoinnin luomisessa.

Lisäksi alueellinen kaksitasoinen ”demokratia”järjestelmä antaisi monille populistisille puolueille mahdollisuuden rakentaa massiivista kenttäorganisaatiota veronmaksajien rahoilla ja tehdä politiikkaa keinotekoisella alueiden etujen vastakkainasettelulla. Tämäkään tuskin on Suomen etu.

Muut lähteet:
http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:0iellPFN_0UJ:www.uta.fi/laitokset/yhdt/opetus/ymp_suun/esseet/reetta_koskenranta.rtf+l%C3%A4hidemokratia+m%C3%A4%C3%A4ritelm%C3%A4&cd=1&hl=fi&ct=clnk&gl=fi