"Uskoa" ilman uskontoa

Itse ”uskon” esimerkiksi ystäviini, perheeseeni, partioliikkeeseen, Vasemmistoliittoon, ihmisten hyvyyteen, maailmanrauhaan, reservin sotilasjoukkoon, jonka kanssa harjoittelen ja moneen muuhun asiaan.

Tieteellisen maailmankuvani ja moraalinäkemykseni vuoksi en tyydytä psykologista tarvettani ”uskoon” uskontokunnan kautta.

Koska ”uskon” tarpeen voi tyydyttää myös muussakin kuin uskonnollisessa yhteisössä on jokainen uskonnollinen yhteisö poliittinen organisaatio. Uskonnollisia yhteisöjä tulisi kohdella kuten muitakin kansalaisjärjestöjä.

Kyllä, uskon asiat eli poliittiset näkemykset ovat hyvin tärkeitä monille, niiden kautta on tärkeitä perinteitä, mutta koska kaikkien kansalaisten näkemyksiä ja niitä ajavia etujärjestöjä tulee kohdella yhdenvertaisesti tulee valtion olla näkemysten suhteen puolueeton.

Eihän esimerkiksi kokoomuslaisuutta opeteta kouluissa, eduskunta järjestä istuntokautensa aluksi Greenpeacen mielenosoitusta kansanedustajille, Rauhanliiton tilaisuuksia säännöllisesti radioida Yleisradion kautta tai Suomen Sisu nauti laissa erityistä suojaa pilkalta.

Poliittisen IT-ohjauksen tarpeellisuudesta

Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2012 (s. 45-50) nostetaan esille seudullisen IT-yhteistyön puuttumista ja pohditaan onko kaupungin kolmen erillisen IT-ohjausryhmän malli toimiva. Kaupunginhallitukselle esitettävässä lausunnossa KH selvittää mallin toimivuutta ja yhtyy pohtimaan onkohan tässä nyt jotain hallinnollista päällekkäisyyttä. Samoin yhdytään tarpeeseen seudullisen IT-yhteistyön kehittämisestä.

Virkamiehistö ja poliitikot eivät näe metsää puilta. Toki IT-asioista on hankala puhua, jos ei itse ole lähes alan ammattilainen. Osaamisen puuttuessa takerrutaan niihin oljenkorsiin, jotka itse ymmärretään eli esim. hallintorakenteeseen ja isompien yksiköiden yhteistyön tehokkuuteen.

IT-maailmassa asia on usein päinvastoin: iso ei ole tehokasta ja toimivaa, vaan ongelmat usein halutaan pilkkoa pienempiin osiin niiden ratkaisemiseksi ja toiminnallisen ja taloudellisen riskin pienentämiseksi. Sen jälkeen ne ovat skaalattavissa varsin laajalle käytölle ilman fyysisen maailman rajoitteita eli on sinänsä lähes sama hankkiiko kaupunki ohjelmistonsa yhdessä Espoon, vai Utsjoen, Oslon tai  Madridin kanssa. Maantieteellinen etäisyys on IT:ssä merkityksetön, enemmän painaa hankintaorganisaatioiden samankaltaisuus ja toimiva yhteistyökulttuuri.


Apotti-hanke osoittaa asian käytännössä. Hanke on liian iso onnistuakseen ja vaikka Espoo on samankokoinen naapurikunta samasta maasta saman seudullisen hallintorakenteen alla ei yhteistyö siltikään ole onnistunut organisaatioiden välillä. Kokeillaanko seuraavaksi jotain vähän uudempaa ja toimivampaa yhteistyön mallia tai toisia kumppaneita?


Helsingin Kaupungin suurin haaste IT:n tehokkaassa käytössä on kaupungin oma virastokeskeinen hallintorakenne eli jokainen virasto ja liikelaitos toimii omana hankintayksikkönään ja hankkii esim. omat ohjelmistonsa keskushallinnon tarjotessa keveitä koordinaatio- ja tukipalveluita (Projektipäällikkö- ja hankepäällikköpalvelut, Kokonais- ja IT-arkkitehtipalvelut, Käyttöliittymäkonseptointi, -suunnittelu ja käytettävyystutkimus, Vaatimusmäärittely ja hyväksymistestaus ja Tietoturvallisuuden palvelut) kuorrutuksena päälle.


Seurauksena tästä on hajanainen laatu ohjelmistoja hankittaessa ja monia kaupungin sisäisiä päällekkäisyyksiä, joiden ratkaiseminen olisi oleellisempaa kuin seudullisen yhteistyön virittely.


Virastokeskeisyydestä ei kuitenkaan kannata luopua, sillä toimialat ovat hyvin erilaisia. Tärkeää on varmistaa käytettyjen ohjelmistojen laatu, taloudellisuus ja tarkoituksenmukaisuus. Ilman virastojen autonomiaa on tarkoituksenmukaisuus liian suuressa vaarassa.


Kullakin kolmesta ohjausryhmästä on oma tehtävänsä enkä itse näe suurtakaan päällekkäisyyttä niiden välillä. Eron ymmärtää parhaiten, kun kiinnittää huomiota näissä ryhmissä kokoontuvilta henkilöiltä edellytettyyn toimivaltaan ja pätevyyteen.


Kaupunginjohtajan johtamalla tietotekniikkaohjelman koordinointiryhmällä haetaan kaupunginjohtajilta ja virastojen linjajohdolta käytännön hyväksyntää kaupunkiyhteisiin läpivietäviin ohjelman teemoihin. Ryhmä on myös kanava IT-keskustelulle keskushallinnon ja virastojen johdon välillä.


Rahoitusjohtajan johtaman tietohallinnon hankeohjaus-työryhmässä on on kysymys rahasta ja talousarviokytkennästä. Ryhmässä kokoontuvat virastojen budjetoinnista ja hankejohtamisesta vastaavat henkilöt, jotka usein eivät ole IT-alan ihmisiä.


Tietohallintopalvelujen johtoryhmässä kokoontuvat virastojen tietohallinto- ja tietotekniikkapäälliköt tai niiden vastaavat it-vastuuhenkilöt. Ryhmä ohjaa varsinaista it-tekemistä.


Ennemmin näen sen suuren työmäärän, joka Helsingin kaupungin kokoisessa yhteisössä on IT:n kohdalla edessä. Tai no, on ollut edessä jo 70-luvulta lähtien, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Huomioiden Helsingin kaupungin koon (4,4 MRD EUR ja 40149 työntekijää), rakenteen hajanaisuuden ja toimialojen moninaisuuden tuntuu IT:n ohjauksen rakenne jopa heppoiselta.


Lisäksi rakenne on silmiinpistävän virkamiesvetoinen, vaikka kaupungissa ei mitään suurta tapahdu ilman poliittisten ryhmien yhteistyötä. Onneksi KH:n alaisen IT-jaoston perustaminen antaa välineen IT:n vahvempaan ja laajempaan kehittämiseen hyvässä yhteistyössä lautakuntien, valtuuston ja KH:n päätöksentekijöiden kanssa.

Merellä ja merenrannalla on monenlaista arvoa Helsingille

Demarin ehdotuksen mukaan kauneimmat rannat tulisi pilata tunkemalla niille kelluvia parkkipaikkoja. Käsittämätöntä, itsekästä ja esteettisesti rumaa ajattelua. Meri on tärkeä virkistysalue. Myykää autonne ja ostakaa polkupyörä, vene ja bussilippu, tulee halvemmaksi meille kaikille!

Kuitenkaan eri liikennemuotoja ei tule asettaa vastakkain ideologisesti vaan arvioida teknisesti.

Keskustan rajat autoilun suhteen ovat tulleet vastaan parkkipaikoissa ja väylissä. Hieman lisätilaa on hyvä hankkia taloudellisesti kestävin keinoin eli esim. lopettamalla keskustan parkkipaikkojen kustannusten subventointi kaupunkilaisten verovaroilla. Ei ole talouden tai maiseman kannalta järkevää venyttää näitä rajoja liian kalliilla tai rumilla hankkeilla, kuten kelluvat parkkipaikat tai keskustatunneli. Huolehditaan vain nykyisten autojen kohtuullisista liikkumis- ja parkkimahdollisuuksista. Autovoittoisempia asuinalueita kannattaa rakentaa esim. kauemmas keskustasta ja ahtaasta Helsinginniemestä.

Liian monet Helsingin arvokkaimmista ja kauneimmista rannoista on edelleen vajaakäytössä suurina parkkipaikkoina, kuten esim. Kauppatori. On aika kehittää Helsingistä merenrantakaupunki. Iänikuisten toriparkkien sijaan voisi rakentaa lisää vierasvenesatamia, jotta varakkaat veneturistit Suomesta, Venäjältä, Ruotsista ja muualta pääsevät helpommin kuluttamaan rahojaan keskustan ja Hakaniemen kaupoissa.

Siteeraan lopuksi toista demaria, sellaista jota kannattaa asiassa kuunnella eli Mauno Koivistoa Asuntoreformiyhdistyksen keskustelutilaisuudessa vuonna 1964:

”Henkilöauto on liikenneväline, joka luo enemmän liikennepulmia kuin ratkaisee niitä. Tämän vuoksi joudumme etsimään vastausta kysymykseen, miten yhdyskunnat ja niiden liikenneväylät tulee suunnitella, jotta liikenne sujuisi henkilöautojen lukumäärän voimakkaasta kasvusta huolimatta? Siten, että kollektiivisille kulkuvälineille varataan mahdollisuus hoitaa liikenne niin, ettei kenenkään ole pakko turvautua henkilöautoon (…)

Henkilöauto tulee mullistamaan yhteiskuntaelämämme perusteellisesti. Kysymys siitä, sanellaanko henkilöautolle sen paikka yhteiskunnassa vai saneleeko se meidän paikkamme, on ensiarvoinen kaikkea yhteiskuntasuunnittelua ajatellen. Minä pelkään, että henkilöautosta on tulossa meidän pyhä lehmämme, joka paneutuu makuulle mihin haluaa, ilman että sitä rohjetaan häiritä.”