Arhinmäkiparadoksi

En kannata presidentti-instituutiota ja haluan lakkauttaa sen. Asioiden henkilöityminen tai yhdelle henkilölle keskitetty valta ei ole hyväksi maalle. En kuitenkaan lakkauttaisi, jos se kasvattaa hallituksen valtaa entisestään. Parlamentti eli edustuksellinen demokratia olis hallitusta parempi lisävallan käyttäjä, paras olisi kansalaiset suoran demokratian avulla.
Äänestysikäraja pitäisi laskea 16 vuoteen. Tai antaa jokaiselle nuorelle edes 0,5 ääntä, nykyisen 0 äänen sijaan. Emme ennen äänioikeuden laajentamista vuonna 1906 varmistaneet jokaisen, kuten vaikkapa naisten, osaavan varmasti käyttää uutta äänioikeuttaan 100% oikealla tavalla. Muutos tapahtuu uskomalla siihen ja ihmisiin sekä tekemällä työtä.
Kannatan Paavo Arhinmäkeä presidentiksi, mutta en pidä vaalien henkilöitymisestä. Jos ihminen kontrolloi järjellään kaikenlaisia psykologisia ja biologia impulsseja, niin miksi emme toimisi samoin presidenttiä valittaessa? Ihminen on perverssiyteen asti toimiva vertailija, varsinkin toisten ihmisten suhteen ja valinnat mielellään personoidaan. Mutta persoonalla, parisuhdetilanteella tai vaikka joillain vitun kakkuresepteillä ei pitäisi olla mitään tekemistä rationaalisen äänestysvalinnan suhteen.
Kannatan (vastentahtoisesti ehdokkaaksi suostunutta) Arhinmäkeä, mutta en halua olla mukana missään Paavo-hurmoksessa, jossa mummot pitkin suomenmaata äänestävät kaunista poikaa. On hienoa huomata, että Paavo pitää myös yksityiselämänsä erossa politiikasta eikä esimerkiksi yritä ratsastaa puolisollaan presidentiksi. En haluaisi pönkittää kenenkään henkilökulttia. Kiukuttaa koko tilanne.
Teen siis kuten jokainen pikkuporvarillinen anarkisti: puran kiukkuani somessa ja kirjoittamalla tämän blogin.
Toisella kierroksella järkevien vaihtoehtojen (Arhinmäki, Biaudet, Haavisto) puuttuessa äänestän ehdokasta, joka olisi mahdollisimman tehoton ja epäuskottava niin Suomessa kuin ulkomailla. Silloin valintani kohdistuu Lipposeen tai Väyryseen eikä Niinistöön. Soinia en missään tapauksessa äänestä, koska hänen voittonsa olisi näkyvä tunnustus persuille ja rasismille. Soinille presidentin asema olisi poliittisesti helppo alusta populistisen myrkyn levittämiseen.

Suoralla demokratialla uskottavuutta parlamenteille

“Gallupin mukaan 82 prosenttia kreikkalaisista ei luota maansa parlamenttiin. Suomen vastaava luku on 31 prosenttia.” (HS 12.11.2011.). Talouskriisin alla luottamuspula parlamenttiin voikin olla oikeutettua, mutta myös ongelmallista demokratian kannalta. Monien poliitikkkojen edesvastuuttomasti “huumorimielessä” tarjoilema diktatuuri tai valistunut yksinvaltius olisi katastrofaalinen valinta. Ainoa vastuullinen vaihtehto on lisätä demokratiaa.
Parlamentarismin syntyaikaan 1700-kuvun lopulla viestintä ja matkustaminen oli kallista ja hidasta. Näin edustajan valinta tekemään päätöksiä oli ainoa mahdollisuus demokratiaan. Nykyteknologian ansiosta useammat voisivat osallistua päätöksentekoon.
Suoremmassa demokratiassa kansalaiset voisivat äänestää vaikka jokaisessa eduskunnan äänestyksessä yhteensä vaikkapa 40 äänen edestä – loput 200 ääntä tulisivat edelleen istuvilta kansanedustajilta. Samanlainen järjestely olisi mahdollinen myös kunnallispolitiikassa. Näin kansalaisten politiikan tuntemus kasvaisi ja he sitoutuisivat paremmin valintoihin ja demokratiaan yleensä. Teknisesti tämä on halpa järjestää internetin ja esimerkiksi kuntakeskuksiin sijoitettavien sähköisten äänestysjärjestelmien kautta.
Kansalaiset kykenevät vähintään yhtä hyvin kuin kansanedustajat ymmärtämään monimutkaisia asioita ja tekemään vastuullisia päätöksiä. Demokratiassahan on pohjimmiltaan kyse päätösvallan ja -oikeuden antamisesta kansalaisille.