Mytologiset satumaailmat Suvivirsi -keskustelussa

Moni puhuu Suvivirrestä erityisen suomalaisena kulttuurihistoriallisena piirteenä, vaikka se on alunperin joko ruotsalainen (“Den blomstertid nu kommer”) tai saksalainen. Suvivirsi on myös uudehko tulokas (1695) ja ajalta ennen keinotekoista kansallisvaltiovouhotusta kun Eurooppa ja Suomi olivat kansainvälisempiä kuin nykyisin. Jos puhutaan Suvivirrestä “erottamattomana osana suomalaista kulttuuriperinnettä” niin silloin ymmärretään suomalaisuus ja kulttuuri vaarallisen kapeasti sekä keinotekoisen irtonaisena maailman kulttuurihistoriasta.

Kulttuuri on vaikeasti määriteltävä ilmiö ja pitää sisällään ainakin tavat, kielet, talouden, tekniikan ja taiteet. Kulttuuri ei koskaan toimi missään “kansallisessa tyhjiössä”, vaan on erottamattomasti linkitetty maailman kulttuuriin. Perussuomalaisten taannoinen kulttuuriohjelma on hyvä esimerkki siitä, kuinka vaarallista ja keinotekoista on yrittää ahtaa kulttuuria puhtaasti kansalliseen muottiin. Olisikin henkisesti köyhää, jos käsityksemme taiteesta rajoittuisi ainoastaan kansallisromantiikan ajan Gallen-Kalleloihin tai Sibeliuksen musiikkin. Nämä kansallisromattiset teokset eivät olisi voineet syntyä missään “perussuomalaisessa” tyhjiössä, vaan ammentavat paljon tuon ajan eurooppalaisesta kulttuurista.

Tänä kansallisromanttisena aikana Lönnrot loi meille Kalevalan osoittamaan suomalaisen kansakunnan myyttistä ja ikuista luonnetta. Ennen Kalevalan kirjoittamista suomalaiset eivät tienneet mitään Sammosta, Väinämöisestä ja Kullervosta, vaan vasta 1800-luvun filosofisen muodin myötä rysähti Kalevala kulttuuriimme takaisin sisään.

Kristinuskon saapuminen Suomeen 1100-luvulla oli samanlainen ilmiö, josta sittemmin on tarkoituksella rakennettu myyttinen osa “aitoa suomalaisuutta” korvaamalla aiempia pakanajuhlia kristillisillä perinteillä ja esimerkiksi sekoittamalla Neitsyt Mariaa, Jeesusta ja Kalevalaa kansanrunoudessa.

Kalevala tuli siis Suomeen 1800-luvun puolessa välissä ja kristillisyys 1100-luvulla. Mielenkiintoista onkin verrata Kalevalaa ja kristillisyyttä. Kumpi on aidommin “suomalaista kulttuuria”? Jos jommasta kummasta pitäisi luopua, niin kumpi se olisi? Aika keinotekoista kummassakin tapauksessa – eikä ikuista kummassakaan.

Kristillisyyden ja Kalevalan lisäksi on myös myöhemmin syntyneitä myyttejä suomalaisuudesta: itsenäisyys ja Talvisota.

Itsenäistymissentrisessä historiankirjoituksessa vuosi 1917 on maaginen portti “oikeaan Suomeen” ja kaikkea aiempaa toimintaa yritetään sovittaa siihen tähtääväksi. Verinen sisällissota ja siellä tehdyt rikokset halutaan unohtaa. Aiemmin sotaa kutsuttiin jopa vapaussodaksi (!). Osaksi tästä syystä ”itsenäisyys” on Suomessa retorisesti toisteltu mantra ilman sisältöä.

Toinen sotaisa suomalainen myytti on vuoteen 1945 jatkunut Talvisota. Moni “Kiitos 1939-1945” paidassa leijonakorut kaulassa kulkevista “patriooteista” tuskin ymmärtää sotaan johtanutta poliittista kehitystä tai sodan yhteiskunnallista ja sosiaalista vaikutusta. Sen sijaan kyllä tiedetään mitkä rykmentit olivat Siiranmäellä, että Laguksen panssarit oli Marskin nyrkki, korpisoturit oli kovia jätkiä ja kuinka mottitaisteluja käydään. Mielenkiintoista nippelitietoa, mutta siihen se jääkin.

Kaikki yllä mainitut ilmiöt ilman laajempaa poliittista, historiallista ja yhteiskunnallista kontekstia ovat arvotonta, mytologista materiaalia, jolla ei voida suomalaista kulttuuriperintöä määritellä. Suvivirren puolustamisessa ei siis ole kyse kulttuuriperinteen vaalimisesta, vaan mytologisissa yksinkertaistetuissa satumaailmoissa (kristinusko, kalevala, talvisota, itsenäisyys) elämisestä.

Suvivirsi itsessään on erittäin pieni osa kulttuuria ja suvivirren uskonnottomaan versioon siirtyminen olisi sitäkin pienempi muutos. Suomalainen kulttuuriperintö muuttuu monessa muussa asiassa paljon voimallisemmin ja radikaalimmin, kuten onkin luontaista ja välttämätöntä kulttuurin kaltaiselle laajalle ilmiölle.

Eniten Suvivirttä osana “suomalaista kulttuurihistoriaa” puolustavat ne, jotka suomalaisuudesta tai kulttuurista vähiten ymmärtävät. Olisiko kansakunnan sivistämiseksi vapautettava uskonnon opetteluun käytetyt oppitunnit kulttuurin opiskeluun laajemmasta näkökulmasta, ilman rajoittavia ev.lut.-laseja?

(c) Pertti Jarla


Suvirsi, monen muun käytännön lisäksi, on uskonnon harjoittamista koulussa ja siten se eriarvoistaa tarpeettomasti. Uskonnon harjoittaminen ei ole viranomaisten tehtävä, vaan kaikkia kansalaisia tulee kohdella yhdenvertaisesti.

MTV3:n vaalikone

B. Vaalit

1. Kuntavaalit ovat yksittäiselle ihmiselle tärkeämmät kuin eduskuntavaalit.
jonkin verran samaa mieltä

2. Kuntien johtoon tulisi valita pormestarit suoralla kansanvaalilla.
Kyllä

3. Kunnissa tulisi olla hallitus ja oppositio samaan tapaan kuin valtakunnan tasolla eduskunnassa.
kyllä

4. Ehdokkaan kommentit vaaleihin liittyen

Kuntatasolla tehdään ne (kuntien tuottamiin) peruspalveluihin liittyvät päätökset, joilla eduskunnan laatimat lait käytännössä toteutuvat eli siten kuntavaaleilla on konkreettisempi vaikutus. Mutta myös EU- sekä eduskuntavaaleilla on oma tärkeä roolinsa. Tietyllä tavalla tällainen vaalien vertailu on keinotekoista.

Vaaleilla valittavat pormestarit lisäisivät ihmisten vaikutusmahdollisuuksia ja siten demokratiaa. Edellytyksenä kuitenkin on sekä avoimuus (eli ihmisten tulee konkreettisesti nähdä pormestarin toiminta ja päätökset) sekä mahdollisuus erottaa pormestari kesken kauden, jos hän toimii väärin. Pormestari tulisi valita lyhyeksi aikaa eli esim. kahdeksi vuodeksi ja hänen kausiensa määrä tulisi rajoittaa kahteen tai kolmeen peräkkäiseen. Samojen demokratian perusedellytysten tulisi koskea myös kaupunginvaltuutettuja. Kuitenkin pormestari olisi sikäli erilainen luottamushenkilö, että hänelle maksettaisiin työstään palkkaa.

Nykyisessä mallissa on kaunis ajatus kaupunginhallituksesta, jossa kaikki valtuustoryhmät ovat edustettuina ja siten konsensushenkisesti työskentelevät yhteisen hyvän eteen. Hallituksen tulee tehdä kuitenkin poliittisia päätöksiä ja siten olisi tehokkaampaa, että hallitukseen kuulumattomilla olisi läsnäolo-oikeus. Kaikkien poliittisten ryhmien mahdollisuus yhteistyöhön varmistettaisiin avoimuudella sekä yhteistyöllä valtuuston ja lautakuntien kautta.

C. Kuntani talous

 1. Kuntaliitokset ovat hyvä ratkaisu kuntien taloudelliseen ahdinkoon.
kyllä

 2. Olen valmis kuntaliitokseen/-liitoksiin oman kuntani kohdalla.
kyllä

 3. On parempi turvata kuntien palvelut verotuloilla kuin keventää kunnallisverotusta.
Kyllä.

 4. Kunnallisveroani voidaan korottaa jotta palvelut saadaan hoidetuiksi.
Kyllä

5. Kunnassani kunnallisvero on liian korkea.
ei

 6. Ehdokkaan kommentit kunnan taloutta koskien

Kuntien tulee olla taloudellisesti riittävän vahvoja kestääkseen erilaiset talouden heilahtelut ja voidakseen järjestelmällisesti kehittää asukkaidensa oloja. Kuntaliitokset ovat monissa tilanteissa hyvä keino varmistaa toimintakykyä.

Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen tulisi liittää yhteen, koska alue on yhteinen niin silloin pitäisi kantaa vastuut ja nauttia eduista yhdessä. Yhteisessä kunnassa kunnanvaltuusto toimisi ihmisten suoremman poliittisen mandaatin alla kuin kuntayhteistyössä, jossa valitut edustajat edelleen valitsevat metropolihallintoa – asetelma on vaikeasti seurattava, huonosti ihmisille vastuussa ja siten epädemokraattinen. Lisäksi avoimuutta ja suoraa demokratiaa kehittämällä lisätään ihmisten vaikutusmahdollisuuksia.

Mieluummin korotan veroja kuin karsin hyvinvoinnille oleellisista palveluista. Hyvinvoiva ihminen on sijoitus, joka maksaa itsensä kuntataloudessakin moninkertaisesti takaisin. Pahoinvoivasta tulee enemmän kustannuksia. Hyvinvoiva ihminen rakentaa myös (taloudellisesti) hyvinvoivaa kuntaa.

D. Kuntani palvelut

 1. Kunnallani ei ole varaa huolehtia asianmukaisesti iäkkäistä ihmisistä.
ei

 2. Kunnassani pitää nykyistä enemmän yksityistää kunnallisia palveluja.
ei

 3. Yksityiset terveyspalvelut ovat tasokkaampia kuin kuntani julkiset terveydenhoitopalvelut.
ei

 4. Palvelujen turvaamiseksi olen valmis palvelumaksujen korottamiseen.
en

 5. Kannatan kaikille maksutonta kunnallista lasten päivähoitoa tulorajoista riippumatta.
en

 6. Kunnassani on panostettu liikaa urheilu- ja/tai kulttuurirakentamiseen.
ei

 7. Kirjastopalvelujen täytyy säilyä maksuttomina.
kyllä

 8. Koulujen iltapäiväkerhot on tehtävä pakollisiksi ja maksuttomiksi.
eos

 9. Koulujen opetusryhmäkoot tulee rajoittaa alle 30 oppilaaseen.
kyllä

 10. Ehdokkaan kommentit kunnan palveluita koskien

Ensimmäinen kysymys on epäselvä. Kuntani ei panosta mielestäni riittävästi iäkkäisiin ihmiseen, mutta varaa kunnalla olisi laadukkaaseen ja kustannustehokkaaseen palveluun myös heille.

Hyvinvointipalvelujen tulee olla tehokkaita ja ne tulee rahoittaa verotuksella, ei maksuilla. Esim. terveyspalvelujen ulkoistus ei takaa laadukasta ja kustannustehokasta palvelua. Pahimmassa tapauksessa laatua heikentämällä saavutetut ulkoistuksen voitot valuvat yksityisten yritysten veronkierron kautta verottajan ja suomalaisen yhteiskunnan saavuttamattomiin. On monia hyviä keinoja systemaattisesti kehittää terveyspalveluja ja itse hyvinvointia laadukkaaksi ja kustannustehokkaaksi.

En kannata palvelujen turvaamista palvelumaksujen korottamisella, vaan kunnallisverotusta progressoimalla.

Parhaiten ja kustannustehokkaimmin lasten maksuton kunnallinen päivähoito hoidettaisiin perustulon kautta, jolloin lasten hoitaminen kotona ja vanhempien aktivoituminen työelämään toimisi nykyistä joustavammin eikä muodostaisi toimeentuloloukkuja. Toistaiseksi voitaisiin porrastusta lisätä yläpäähän eli suurituloinen voisi maksaa suurempaa maksua päivähoidosta. Asiassa pitää huomioida myös yhdenvertaisuus lapsettomien ihmisten kanssa.

Kulttuuri pitää ymmärtää monipuolisesti: ei ole olemassa esim. “korkeakulttuuria” tai “matalaa” kulttuuria. Urheilu on oma kulttuurin muotonsa. Oleellista olisi ihmisten ymmärtää ja kokeilla erilaisia kulttuurin kokemisen muotoja, ja tämän mahdollistamisella kunnalla on oma tärkeä tehtävänsä. Parhaimmillaan kulttuuri antaa sisältöä ja tavoitetta elämään, joten vain itsetuhoinen leikkaisi siitä.

Kirjastot ovat laadukkaita lähipalveluita, ja ne tulee sellaisina säilyttää sekä niiden toimintaa edelleen kehittää. Kirjastoa ahkerasti käyttävien lasten tulee päästä niihin helposti yksin vaeltamatta puolen kaupungin läpi. Kirjasto, toisin kuin esimerkiksi sairaala, ei vaadi suurta yksikköä laadukkaaseen ja tehokkaaseen palveluun.

Iltapäiväkerhotoiminta on tärkeää nuorille ja lapsille, mutta pakollisuus ei mielestäni ole hyvä asia. Maksuttomuus sen sijaan on.

Pienemmät ryhmäkoot takaavat oppimisen laadun. Meillä tulee aina olla varaa sivistykseen.

E. Kuntani elinympäristö

 1. Kuntani on turvallinen paikka elää.
kyllä

 2. Kuntani tarjoaa minulle riittävän ammatillisen ja harrastuksellisen kehittymismahdollisuuden. Olen tyytyväinen täällä.
kyllä

 3. Kunnassani on liikaa maahanmuuttajia.
ei

 4. Maahanmuuttajia olisi hyvä olla tasaisesti kaikkialla Suomessa.
kyllä

 5. Ympäristön suojelua koskevia määräyksiä ja tavoitteita on noudatettava kunnan taloudellisesta tilanteesta riippumatta.
kyllä

 6. Olen huolissani lasten koulunkäynnin ja sivistymisen tasosta kunnassani.
kyllä

 7. Opettajien tulisi saada käyttää fyysistä voimaa kurin palauttamiseksi, muutenkin kuin uhkaavissa tilanteissa tai oppilaan poistamiseksi luokasta.
ei

 8. Ehdokkaan kommentit kunnan elinympäristöä koskien
Helsinki on hyvä ja turvallinen paikka elää.

Ihmisten perusoikeudet asumiseen ovat yhtäläiset. Kenenkään asumista ei saa keinotekoisesti rajoittaa, vaan tehdä muilla keinoin asuinalueista heterogeenisiä. Mutta nämäkin kysymykset ovat valitettavan asenteellisia ja yksinkertaistavia.

Opettajille riittävät samat fyysiset keinot kuin kenelle tahansa muulle. Kuria ei ylläpidetä voimalla, ei koulussa eikä vapaassa yhteiskunnassa muutenkaan.

F. Perusarvot

 1. Pidän vapaa-aikaa  ja perhettä työuraa tärkeämpänä.
kyllä

 2. Uskon Jumalaan tai korkeampaan voimaan.
en

 3. Koulujen joulujuhlissa ja päättäjäisissä pitää saada laulaa uskonnollisia lauluja (Enkeli taivaan, suvivirsi,  jne.) ja esittää uskonnollisia kuvaelmia.
ei

 4. Ehdokkaan kommentit perusarvoihin liittyen

Vakaumus, poliittiset näkemykset ja mahdollinen usko ovat henkilökohtaisia asioita, joista jokaisen nuoren ja aikuisen tulee päättää itse. Hyvä kotikasvatus antaa mahdollisuuden ja arvopohjan, mutta ei indoktrinoi.

Kirkon sekä kunnan palvelut menevät usein pahasti sekaisin – viimeisin valitettava esimerkki on Kampin kappeli. Veronmaksajien rahoilla pitäisi kustantaa vain kaikille sopivia tiloja ja toimintamahdollisuuksia. Uskonnon tai esim. politiikan harjoittaminen kuuluu kunkin omaan piiriin, ei esim. päiväkoteihin, kouluihin tai virastoihin.

G. Harrastukset

 1. Harrastan liikuntaa
kyllä

 2. Luen kirjallisuutta
kyllä

 3. Pelaan tietokone- tai konsolipelejä
kyllä

 4. Viihdyn ulkona ravintoloissa ja baareissa
kyllä

 5. Käyn lavatansseissa
kyllä

 6. Käyn teatterissa
kyllä

 7. Käyn oopperassa
kyllä

 8. Sosiaalinen media on tärkeä osa elämääni.
kyllä

 9. Ehdokkaan kommentit harrastuksiin liittyen

Teen ja harrastan kaikkea sellaista, mikä tuntuu minulle sopivalta ja josta saan jotain irti. Omistan mm. RSO:n kausikortin ja toisaalta useamman tunnin tai päivän tietokonepelailusessiot ovat miellyttävää vaihtelua arkeen. Kaikkea pitää kokeilla, ennakkoluulottomasti.

H. Arkiarvot

 1. Todellisuuden ja elämän hallinta on nykyisin yhä vaikeampaa.
ei

 2. Holhoaminen on mennyt liian pitkälle. Ihmisten pitää myös kantaa vastuu itsestään.
ei

 3. Uskon ydinperheeseen.
ei

 4. Ehdokkaan kommentit arkiarvoihin liittyen

Uskon yhteiskunnan ja yksilöiden vastuuseen itsestä ja muista. Suurin osa hyvinvoinnista ja pahoinvoinnin torjunnasta mahdollistetaan yhteiskunnan tuella ja palveluilla. Kun lähtökohtia on riittävästi saatu tasoitettua jäljelle jää yksilön oma vastuu ja halut elämän suhteen. Erilaisuutta tulee kunnioittaa myös tässä.

Perhe monissa muodoissaan on hyvä asia, mutta elämä on yhtä arvokasta myös ilman perhettä tai ilman lapsia. Yhdenvertaisessa ja vapaassa yhteiskunnassa voi vapaasti olla oma itsensä.

Vapaa-ajattelijat: "Kampin kappeli ei yhdistä vaan erottaa"

Helsingin Vapaa-ajattelijoiden esiin nostama epäkohta kaupungin rahoittamasta Kampin kappelista:

”Helsingin Kamppiin avataan tänään kappeli, jossa on mahdollista saada Suomen luterilaisen kirkon hengellisiä palveluja ja Helsingin kaupungin Sosiaalipalveluja. Helsingin vapaa-ajatelijat ja Suomen Vapaa-ajattelijain liitto pitävät kaupungin ja kirkon yhteishanketta ongelmallisena.”

Vapaa-ajattelijoiden jakama Pertti Jarlan sarjakuva esittää asian ongelmakohdat selkeästi:

Olisi sekä kirkon että kaupungin etu, että tällaisista selkeästi yhtä ryhmää suosivista kytkyistä luovuttaisiin. Se ei kuulu nykyaikaan ja on mm. vastoin perustuslain uskonnon ja omantunnon vapautta.

Olisi myös kristittyjen etu, että heidän uskonharjoittamisensa ei olisi konfliktissa kirkkoon kuulumattomien oikeuksien kanssa. Yhdenvertaisempi ja harmonisempi yhteiskunta on edelleen tavoittelemisen arvoinen – myös uskonvapauden kannalta.

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/helsinki/
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/50968-fingerporin-luoja-avuksi-uskonto-pois-kampista

Järkiperäinen arvojohtaja?

Skepsis ry:n presidenttikyselyn kysymykset olivat sekavan moniselitteisiä ja painottamattomia. Esimerkiksi kysymykseen tieteen ja uskonnon ristiriitaisuudesta hihhuli ja ateisti vastaisivat samalla tavalla eli ei ole ristiriitaa, koska kyse on erilaisista asioista. Tiede tutkii kaikkea todellisuutta, uskonto on psykologisiin tarpeisiin nojaava ihmisen poliittinen luomus, jota tiede tutkii. Myöskään luomisopista tai jumalien tai muiden yliluonnollisten ilmiöiden olemassaolosta ei kysytty. Jos kyselyn tietoihin yhdistetään muihin tietoihin ehdokkaiden maailmankatsomuksesta muuttuu arvosuhtautuminen paremmin ymmärrettäväksi.

Motivaationi? Haluan ulko- ja turvallisuuspolitiikan- ja arvojohtajaksi korkealla moraalilla varustetun henkilön, joka tekee oikeita ratkaisuja perustaen ne faktoihin. Korkea moraali perustuen virheelliseen tilannetietoon johtaa vääriin lopputuloksiin, jopa tuhoisasti (Hitler-kortti). Mahdollisen ja todennäköisen välillä on suuri ero.

Haluan myös presidentin suhtautuvan kunnioittavan tasavertaisesti kansalaisten erilaisiin näkemyksiin. Esimerkiksi ”jumalan siunauksen” toivottaminen uudenvuoden puheessa rikkoisi yhdenvertaisuutta.

Hihhuli-liiga: Essayah, Soini ja Väyrynen

Epätodellisuudessa elää vahvimmin kristillisten Essayah, joka kieltää kaiken muun huuhaan paitsi omansa. Hän olisi valmis luomisopin opettamiseen koulussa ja toivottaisi puheen lopuksi jumalan siunausta. Samoin Soinin maailmankuva nojaa järjettömyyteen eli tiukkaan katoliseen oppiin.

Samaan sarjaan edellisten kanssa kuuluu myös Väyrynen, joka tosin yritti kerätä poliittisia irtopisteitä haluamalla erottaa politiikan ja uskonnon. Meidän ei pidä hämääntyä arkkikonservatiivin ovelista sanoista, sillä Väyrynen on mm. moittinut nykykirkkoa liian liberaaliksi. Väyrynen on myös rakentanut oman kirkon, mutta se lienee pystytetty enemmän Paavon omaksi gloriaksi kuin jumalan.

Konservatiiviset kirkkoinstituution suojelijat: Lipponen, Niinistö ja Haavisto

Lipponen ja Niinistö toivottaisivat jumalan siunausta ja heille kristittyjen etuoikeudet mm. kouluopetuksessa ovat säilyttämisen arvoisia. Lipponen nojaa kristilliseen maailman maailmankatsomukseen ja on sekä eronnut että liittynyt takaisin kirkkoon. Niinistö kiertelee uskonkysymyksen suhteen varsin paljon, mutta taipuu tuntemattoman edessä jumalan suuntaan. Sauli, vaikka ei varmasti tiedä, ei se tarkoita, että automaattisesti tulisi uskoa ja nimenomaan kristinuskon mukaisesti.

Haavisto voisi liittyä takaisin kirkkoon, jos siitä tulisi nykyistä liberaalimpi. Hän myös toivottaisi jumalan siunausta. Samaten hieman kummastuttaa hänen hapuilunsa homeopatian, telepatian ja luontaislääkkeiden suhteen. Pekka, mahdollinen on edelleen eri asia kuin todennäköinen. En uskoisi  valtionlaivan olevan kovin rationaalisella pohjalla Pekan käsissä

Järkiperäisesti ja yhdenvertaisesti suhtautuvat: Arhinmäki ja Biaudet

Biaudet hieman epäröi jumalan siunauksen toivottamisen suhteen, Arhinmäki ei pelkää sanoa suoraan mielipidettään eli ettei toivottaisi. Molempien kohdalla voisivat sekä kristityt että toisenlaisen vakaumuksen omaavat olla turvallisin mielin, sillä arvoneutraali ja yhdenvertainen kohtelu olisi taattu. Hyvin tämän muotoilee Arhinmäki: ”Valtiovallan pitää olla neutraali suhteessa uskontoihin. Suomessa on myös paljon uskonnottomia ihmisiä.”

Nukkuisin yöni myös rauhallisemmin, kun ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme johdossa olisi maailmaa ja sen ilmiöitä järkiperäisesti ymmärtävä ja ratkova presidentti.

Lähteet:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010102612583972_uu.shtml
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/2089/paavo_lipponen_raamatun_sana_ja_kertomukset_ovat_lahtemattomasti_mielessani
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/1976/sauli_niinisto_radio_dein_tentissa_kreikka_ei_selvia_velastaan
http://www.vaalikone.fi/presidentti2012/ehdokkaat/vasemmistoliitto/arhinmaki-paavo/
http://www2.skepsis.fi/?target=all
http://yle.fi/uutiset/teemat/presidentinvaalit/2011/11/niinisto_ja_lipponen_toivottaisivat_jumalan_siunausta_vayrynen_ei_3045683.html
http://live.hs.fi/Event/Presidentti-chatissa_Sari_Essayah?Page=0
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/701-paavo-vayrynen-kirkon-ei-pida-juosta-qvirvatulienq-perassa

Homoateistiorja

Orjat, homot ja ateistit ovat mielenkiintoisia verrattavia vähemmistöryhmiä: kuka tahansa voi olla homo, joutua orjaksi tai päättää alkaa ateistiksi. Ryhmiin voi siis samaistua helposti.

Ennen paria viime vuosisataa orjuus on ollut normaalia ja hyväksyttyä eikä sympatiaa riistetyille paljoa tippunut. Samoin homous on monissa maissa tullut jossain määrin suvaituksi viimeisen vuosisadan aikana. Ateistia (tai laajemmin uskonnotonta) saa kuitenkin retorisesti parjata ja sortaa enemmistön toimesta, joissain maissa seurauksena ateismista on kuolemantuomio, Suomessa epätasa-arvoinen kohtelu mm. valtion ja kuntien toimesta.

Uskonnon rooli näiden kolmen vähemmistön kohtelun historiassa on mielenkiintoinen.

Orjuuden vastustamisen aatepohja on valistuksen tuotosta, mutta myös monet liberaalit kristityt tukivat orjien vapautusta. Kuitenkin uskonnot ovat vuosituhansia hyväksyneet ja tukeneet eriarvoisuutta (ml. orjuutta) mm. luvaten nöyrille ja osaansa alistuville palkkion seuraavassa maailmassa. Vasta Ranskan vallankumous ja valistus aloitti ihmisyyden erilaisuuden kunnioituksen voittokulun.

Homous on ollut normaalia mm. antiikin aikana ja vasta Rooman valtakunnan kääntyessä kristinuskoon on siitä tullut rangaistavaa. Kristityssä Roomassa homoja poltettiin ja tapettiin miekalla. Homojen oikeudet ovat parantuneet merkittävästi vasta viime vuosisadalla, erityisesti vapaissa demokratioissa. Kehityskulku on nähdäkseni seurausta Ranskan vallankumouksen liikkeelle laittamista liberalismin aalloista. Kuitenkin suuressa osassa maailmaa homous on edelleen laitonta, sairasta ja rangaistavaa kuolmentuomiolla. Merkittävä osa kritiikistä homoutta kohtaan tulee uskontojen taholta, mutta myös konservatiivisista (ala)kulttuureista. Hankalaa onkin erottaa uskontoa ja kulttuuria tässä yhteydessä.

Ateismi eli ihmisen valinta elää ilman ”jumalia” on vuosituhansia vanha käsite, joskin sekin sai uutta pohjaa Ranskan vallankumouksen kautta. Kuitenkin ateistit ovat vähiten hyväksytty vähemmistö näistä kolmesta. Ihminen voi verisesti vastustaa orjuutta ja kannattaa homojen oikeutta avioliittoon, mutta ateisteja hän ei ymmärrä tai halua asettaa samalle viivalle itsensä kanssa.

Osaksi tätä henkistä ilmapiiriä voi selittää uskontojen vahvalla henkisellä ja fyysisellä valta-asemalla. Mm. Suomessa kirkolla on kymmeniä tuhansia työntekijöitä ja miljardiomaisuus, Vapaa-ajattelijoilla yksi työntekijä. Varsinainen Daavid-Goljat-asetelma, vaikka uskonnottomia on Suomessa jo 19,2 % väestöstä eli neljä kertaa enemmän kuin ruotsinkielisiä. Ortodokseja on saman verran kuin islaminuskoisia eli noin 1% verran kutakin.

Ateismin pelkoon on monia muitakin syitä, kiinnitän erityisen huomion kuitenkin yhteen eli mielikuvien eroon. Orjat ovat heikkoja ja sorrettuja, samaten homot ovat julkisuudessa (myös tahtomattaan) brändäytyneet söpöiksi, pehmoisiksi, hieman avuttomiksi ja iloisiksi (gay) tanssahtelijoiksi, joita mm. pahat ja rumat persusedät tai ilkeät Luther-säätiöpapit sortavat. Näitä kahta ryhmää kohtaan on pääsääntöisesti helppo tuntea myötätuntoa ilman että kokee itseään uhatuksi.

Ateistit ovat keskimääräistä korkeammin kouluttettuja, paremmin toimeen tulevia ja älykkäämpiä eivätkä he siten sovi sorretun ja heikon vähemmistön rooliin. He edustavat myös muutosta totuttuihin tapoihin ja erilaisuutta. Imagonrakennus on myös kuvien sekä mielikuvien palvontaa vastustaville ateisteilla hieman hankalaa. Ateisteja ei myöskään yhdistä mikään ismi, maailmankuva tai poliittinen yhteisymmärrys. Ateisteiksi uskonnon valta-aseman alla itsensä tunnustavat ovat myös korostetusti itsenäisiä ajattelijoita. Kuten on sanottu: ”Ateistit ovat kuin kissoja, heitä on vaikea ajaa laumaeläinten tavoin yhteiseen suuntaan.”.

Todellisuudessa orjissa, homoissa ja ateisteissa on sekä söpöjä että inhottavia yksilöitä – tunteellisten mielikuvien ei tulisi ohjata haluamme tasavertaisuuteen.