Olisiko vara Apottia kaatanut?

Helsingin Sote- lautakunta päätti kokouksessaan 9.4. tehdä päätöksen joka vie Apotin tarjouspyyntöä eteenpäin. Tässä postauksessa kuvaamme asian etenemistä poliittisessa käsittelyssä ja ilmaisemme vakavaa huolta suunnasta johon hanke etenee.

Mielestämme poliittinen päätös oli turhan hätäinen ja ulkopuolinen selvitys vaatimusmäärittelystä olisi ollut tarpeen päätöksenteon tueksi jo ihan hankkeen riskienhallinnan näkökulmasta. Nyt hanke etenee omalla painollaan ja poliitikkojen mahdollisuudet puuttua siihen ovat taas rajatummat.

Kovin moni poliittinen päätöksentekijä ei vastustanut arviointia sinällään. Enemmän pelättiin hankkeen hidastuvan tai jopa kaatuvan kokonaan. Mielestämme nämä uhkakuvat ovat paitsi vahvasti liioiteltuja myös selkeän poliittisesti motivoituneita. Ne kuitenkin kuvaavat hankkeen ongelmia oivasti: laaja kansalaiskeskustelu hankkeesta julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa nähdään uhkana ja siksi prosessi halutaan vain poliittisen tason läpi mahdollisimman nopeasti.

Missä ollaan nyt?
Kysymystä Apotin aikalisästä on IT-poliittinen ja sitä on syytä tarkastella puolueittain. Vihreät, Vas ja SDP ottivat Apotin tosissaan, kävivät keskustelua vaihtoehdoista, vaikka lopulta epäonnistuivatkin muodostamaan kantaa kysymykseen eli hajosivat äänestyksissä.

Sote-lautakunta paransi hieman aiempaa heikkoa otettaan (mm. päätöksenteon siirtämistä virkamiehille) Apottiin ja uskalsi hankintarenkaasta ja erittäin kovasta painostuksesta huolimatta jättää päätöksen pöydälle 24.3.. Pöytäys antoi tietotekniikkajaostolle aikaa kokoontua ylimääräiseen kokoukseen 7.4..

Tietotekniikkajaosto ei tarjonnut sotelle sen tarvitsemaa ohjausta osittain siitä syystä ettei juridisen näkökulman mukaan kaupunginhallituksen alainen jaosto oikein voi antaa lautakunnille suosituksia päätöksentekoon.

Toinen syy lienee se ettei jaosto välttämättä kokonaisuutena ole aivan tarpeeksi osaava keskustellakseen Apotti-luokan hankkeesta – erityisesti kun aikataulu asiaan paneutumiseen on tiukka. Konsensuspäätöksenteko mielestämme vesitti lausuntoa, mutta olennainen huoli siinä tuli kuitenkin esille:

“Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto on aikataulun sallimissa puitteissa tutustunut Apotti-hankkeen teknisiin yksityiskohtiin.

Jaoston erityinen huolenaihe on, että hankkeen vaatimusmäärittelyn laadusta ei ole tehty riippumatonta alan asiantuntijoiden teknistä arviota. Jaosto ei ole saanut käyttöönsä hankkeen päivitettyjä riski- ja kustannusanalyysejä arvioinnin pohjaksi.

Lisäksi jaosto haluaa kiinnittää huomiota kaupunginkanslian valmistelemaan tietotekniikkaohjelmaan 2015-2017, joka sisältää monia suosituksia IT-hankintojen suositeltavista menettelyistä, joita ei kaikkia ole hankkeessa huomioitu.”

Tietotekniikkajaoston jäsenistä Lilja Tamminen (vihr.), Jouko Malinen (sdp) ja toinen tämän kirjoittajista eli Mikko Pöri (vas.) toivat esiin Apotin ongelmia kriittisesti ja halusivat teknisen selvityksen tekemistä ennen soten päätöksentekoa, kun taas muut vihreiden edustajat ja muiden puolueiden edustajat eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi.

Nämä mielipiteet vaikuttivat suoraan sote-lautakunnan päätökseen 9.4., jossa palautusta ja teknistä selvitystä päätöksenteon pohjaksi esitti Jouko Malinen (sdp) ja kannatti Joonas Leppänen (vas.). Enemmistö vastusti teknisen selvityksen teettämistä eli vastaan äänestivät Maija Anttila (sdp) , Sirpa Asko-Seljavaara (kok.) , Gunvor Brettschneider (RKP), Sami Heistaro (kok.), Rene Hursti (ps), Miikka Merikanto (vas.), Laura Nordström (vihr.), Kimmo Parhiala (kok.), Hannu Tuominen (vihr.), Tuure Tuomas (vihr.).

Hätiköityä ja laadutonta päätöksentekoa
Kummastusta sotessa ja tietotekniikkajaostossa herättivät ne poliitikot, jotka väittivät lukeneensa nämä vatimusmäärittelyn 49 teknistä dokumenttia, niiden 1800 sivua ja kertoivat arvioivansa, että se on riittävän hyvä.

Kyse ei ole mistään lukion äidinkielenainekirjoituksista, jotka voi tarkistaa lukiessaan ja antaa punakynän sauhuta. Kyse on monimutkaisen ja moniulotteisen kokonaisuuden hahmottamisesta noin sadasta erilaisesta näkökulmasta projektinhallinnasta tietoturvaan ja kotihoidon työprosessista toimitussopimuksiin. Perehtymisen ja ymmärryksen puutetta osoittivat myös poliitikkojen itsensä julkaisemat hyvin lyhyet ja laadullisesti heikot huomiolistat.

Julkaistussa vaatimusmäärittelyssä oli myös selviä virheitä ristiinviittauksissa (kts. kuva yllä eräästä dokumentista) eikä näitä ilmeisesti oltu huomattu HUSsin hallituksessa eikä yhdessäkään toisessa kaupungissa. Tästä voisi päätellä ettei kukaan sadoista asiaa käsitelleistä poliitikoista ollut edes lukenut koko vaatimusmäärittelyä.

Tämä ei mielestämme heijastele niin huolellista päätöksenteon tapaa kuin toivoisimme.

Salailu, huono viestintä ja sometyhjiö
Esimerkiksi Apotin hanketoimiston kysymyksiä ja vastauksia dokumentissa vastataan kiirehtimistä poliittisessa päätöksenteossa koskevaan huoleen seuraavasti:

“Hanketta on ollut tekemässä n. 400 sosiaali- ja terveydenhuollon, ICT:n, prosessien, tietoturvan, terveyden- ja sosiaalihuollon hallinnnon jne. ammattilaista HUS:sta, Vantaata, Helsingistä, Kirkkonummelta ja Kauniaisista. Lisäksi on käytetty mm. VTT:tä, Aalto-yliopiston henkilöitä ja tehty läheistä yhteistötä VAKAVA-arkkitehtuuri ohjelman, Kuntaliiton, STM:n, THL:n ja muiden alan toimijoiden kanssa sekä keskusteltu useiden isojen hankkeiden johtajien ja asiantuntijoiden kanssa.” 

Tähän liittyen on pakko tarkemmin kysyä miksi
a) arvioinnin tulokset eivät näy työn laadussa ja
b) mikseivät arvioinnit ole julkisia ja avoimia?

Tämä liittyy laajemminkin koko hankkeelle ominaiseen salailun kulttuuriin, joka ei ole omiaan lisäämään poliittisten päätöksentekijöiden ja kansalaisten luottamusta hankkeeseen. Onkin pakko kysyä: mitä hankkeessa oikein salaillaan?

Hanketoimiston viestintämalli on jakaa tietoa niukasti ja ylhäältä alas. Heillä on twitter-tili, joka ei keskustele eikä virkamiehiä näy keskustelupalstoilla. Ohjenuorana tuntuu olevan, että mitä vähemmän keskustelua hankkeesta niin sen parempi. Erityisesti somemaailmaan tämä osuu huonosti ja Apotti on siellä erityisesti ammattilaisten silmissä epäonnistunut hanke. Pääosin keskustelijat ovat olleet IT-alan ammattilaisia, mutta joukossa on myös sosiaalipuolen ja terveydenhoidon ihmisiä. Toivottavaa olisi näiden ammattiryhmien herääminen keskusteluun.

Julkinen keskustelu

On hyvä, että Apotista halutaan keskustella. Erityisen kunniamaininnan ansaitsevat Aini Myllärin ja Tapio Järvenpään analyyttinen ja asiapitoinen keskustelunherättämiskampanja. Kiinnostaisi kuulla myös heidän mielipiteensä siitä, mitä he oppivat tästä poliittisesta päätöksenteosta ja poliitikkojen tavasta hoitaa isoa IT-projektia.

Suurin osa näkemästämme keskustelusta onkin ollut asiallista ja myös poliitikkojen pitää sietää jonkin verran asiantuntematonta huutelua. Asiattomuudet hoituvat internetin normaaleilla keinoilla eli huomautuksilla, moderoinnilla ja raportoinnilla.

Monella IT-osaajalla tuntuu kuitenkin olevan poliittisen vaikuttamisen keinot ja tieto (myönnettäköön monimutkaisesta) kunnallisesta päätöksenteosta hukassa ja vaikutus poliitikkoihin jää heikoksi sen vuoksi. Pieni opiskelu ja asiaan tutustuminen ei varmasti menisi hukaan. Tämä ei kuitenkaan vähennä esitetyn teknisen kritiikin arvoa tai anna poliitikoille tekosyytä olla oppimatta siitä tai tutustumasta siihen.

Hankkeen ajoitus vaalien päälle
Yksi relevantti kysymys on ajoitus. On erittäin optimistista toivoa asiallista päätöksentekoa samaan aikaan kun suurin osa keskeisistä poliittisista päättäjistä tekee vaalikampanjaa.

Tämä ajoitus – erityisesti kun se tapahtui samaan aikaan kun moni päätöksentekijöistä ryntäilee vaalikentillä ja ennakkoäänestyksen ollessa käynnissä – vaikeutti asian perusteellista käsittelyä. Monilla muilla politiikan aloilla isoja ja vaikeita päätöksiä ei ajoiteta vaalien alle. Toivomme, ettei IT-politiikka jatkossa ole tästä poikkeus.

Hankintarenkaasta johtuva demokratiavaje

“Kunnat (Helsinki, Kauniainen, Kirkkonummi, Vantaa) ja HUS muodostavat hankintarenkaan, jossa yhtenä sopijapuolena on myös KL-Kuntahankinnat Oy”http://www.hel.fi/hki/apotti/fi/Hankinta

Hankintarengas on yksi merkittävä este järkevän päätöksenteon tiellä. Hanketoimisto on suunnannut oman viestintänsä hankintarenkaan poliittisille päättäjille ja ohjausryhmälleen. Tämä on osasyy siihen, miksi Apotti vaikuttaa epäonnistuvalta hankkeelta kaupunkilaisten silmissä ja julkisessa keskustelussa etenkin sosiaalisen media puolella.

Kuntien yhteishankintoihin liittyy demokratiavajetta ja ongelmia. Olemme kirjoittaneet aiheesta jo aiemminkin. Päähaaste on jokaisen kunnan itsenäinen päätöksenteko. Tämä on kuitenkin mielestämme hyvä asia, koska kunnilla on oltava sananvalta omiin hankintoihinsa. Jos kuntien kesken syntyy erimielisyyttä, niin silloin poliitikkojen tulee vain tehdä työnsä ja ratkoa ongelmia. Poliitikkojen laiskuus ei saa olla esteenä laadukkaalle päätöksenteolle. Uskomme kaikkien kuntien haluavan parhaan mahdollisen järjestelmän.

Helsinki ei kuitenkaan voi hankinnoissaan olla muiden kuntien päättäjien vanki. Helsinki maksaa sadat miljoonansa toimivasta järjestelmästä.

Monien kaupunkien päätöselinten ja HUSin hallitutuksen aikataulu herättää kysymyksiä niiden käsittelystä. Tarjouspyyntödokumenteissa oli esimerkiksi selkeitä viittausvirheitä, joita ei ymmärtääksemme oltu ennen Helsinkiä huomioita missään kaupungeissa viittaa mielestämme siihen, ettei välttämättä yksikään päättäjistä ollut ehtinyt perehtyä vaatimusmäärittelyyn mielestämme riittävällä tarkkuudella.

Amerikkalainen lainsäädäntö poikkeaa pohjoismaisesta
Hankintamenettelyssä on vuorotellen suljettu erilaisia toimittajia pois ja jäljellä on vain kahden amerikkalaisen tuotteen edustus. Ne edustavat vähintäänkin osittain vanhentunutta teknologiaa ja ovat kehitetty sikäläiseen lainsäädäntöön ja yhteiskuntaan. Esimerkiksi amerikkalainen käsitys sosiaaliturvasta poikkeaa kuitenkin merkittävästi pohjoismaisesta. Eduskunta jatkaa tasaisesti sotea koskevaa lainsäädäntöään myös sote-uudistuksen jälkeen, jolloin muutoksia soten tietojärjestelmiin samoin tulee tasaisesti. Tarjolla olevia tuotteita kuitenkin kehitetään amerikkalaisten asiakkaiden ehdoilla. Tämä tarkoittaa meille epätyypillisenä asiakkaana ainakin korkeita muutoskustannuksia – jollei järjestelmä suorastaan estä lakien säätämistä.

Olematon hintakilpailu vain kahdella (yhdellä) tuotteella
Hankintakriteereissä painotetaan aivan oikein hintaa korkealle eli se muodostuu yksinään 40% valintaperusteista. Kuitenkin jos tarjokkaista jäljellä on vain kaksi tai kohta mahdollisesti vain yksi toimittaja ei voida olettaa 40% painotuksen toimivan halutulla tavalla ja ohjaavan hankkimaan veronmaksajien kannalta halvinta järjestelmää.

Poliitikot sotkemassa IT-asioita?
Kriittisiä näkemyksiä on esitetty siitä, että asian sotkivat nimenomaan poliitikot ja puoluepolitiikka. Ymmärrämme kuinka asian voi siihen sen enempää perehtymättä nähdä myös näin. Väitämme kuitenkin, että nimenomaan IT-poliitikan, puoluelinjojen ja läpinäkyvyyden puute johtavat huonoon pääätökseen.

Poliitikot keskustelivat asiasta liian vähän ja asialla oli turhan kiire. Puolueilla ei ole kovin tarkkoja linjoja (eikä niitä myöskään voi oletan kovin nopealla aikataululla muodostuvan) miljardiluokan hankkeesta, vaan äänestyspäätökset vähän turhan paljon riippuvat siitä, kuka sattuu olemaan paikalla kokouksessa. Vertailuna mainittakoon, että taloudellisesti ja toiminnallisesti 100 kertaa pienemmistä ja helpommista asioista väännetään puolueiden piirissä kuukausitolkulla. Inhimillistä ehkä, mutta ei hyväksyttävää julkisen päätöksenteon kannalta.

Kokonaisuudessaan päätöksenteon perustelut ovat äänestäjien aliarvioimista ja vaarallista projektin onnistumisen (aikataulu, budjetti) kannalta. Poliitikon pitää ymmärtää milloin tarvitaan lisäselvityksiä ja osata olla päättämättä vaikka siitä seuraisi henkilökohtaisia hankaluuksia. Päätöksenteon laatua ja läpinäkyvyyttä pitää Apotissa tästä parantaa selkeästi.

Jatkaako Apottia vai heittääkö kaikki lelut nurkkaan?
Hanketta pitää jokaisessa tapauksessa jatkaa ja retoriikka, jolla kaikki kritiikki kuitataan hankkeen pysäyttämiseksi on lähinnä retorista. Satojen erityisesti sosiaalipuolen vaatimusten tiputtaminen kuitenkin romuttaa monoliittihankinnan pohjan. Riskien- ja hankehallinnan vuoksi hanke tulisi nyt pilkkoa useampaan paremmin hallittavaan hankkeseen ja ensimmäisenä toteuttaa terveydenhuollon core-tarpeet.

Kalliista ja vanhentuneesta tuoteostamisesta IT-alan kilpailukyvyn tukemiseen
Pilkottuja hankkeita ja toiminnallisuuksia tulisi rakentaa iteratiivisesti ja ketterästi käyttäen myös ohjelmistokehitystyötä valmisohjelmien lisäksi. Myös olemassa olevien avoimen lähdekoodin ratkaisujen, kuten Veteran’s Affairs, käyttöä olisi suosittava ja oma kehitystyö julkaistava avoimena lähdekoodina. Nykyisten järjestelmien alasajokin askeleittain olisi taloudellisempaa ja turvallisempaa kuin nykyisellä kertarysäys-mallilla.

Valmiin ja teknisesti osittain vanhentuneen valmistuotteen ostaminen ulkomailta ei edistä suomalaisten IT-alan yritysten ja osaajien kehittymistä kansainvälisessä kilpailussa eikä siten tuo alalle kaivattuja ja oikeanlaisia työpaikkoja, menestysyrityksiä tai menestystuotteita. Tällä savupiipputeollisuushenkisellä julkisella ostopolitiikalla emme luo pohjaa tuleville nokioille, angrybirdseille tai supercelleille.

Mikko Pöri, Helsingin kaupungin tietotekniikkajaoston jäsen
Juho Lindman, Helsingin kaupungin tietotekniikkajaoston varajäsen

Appelsinin väärää kiitollisuutta – naisten äänioikeus 1906 oli sosialistinaisten ansiota ja 1905 suurlakon seurausta

Naisten äänioikeudesta 1906 tulee kiittää sosialistisia naisjärjestöjä ja työväenliikkeen käynnistämää vuoden 1905 suurlakkoa ja  – ei sitä etteivät ”miehet olleet pelkkiä konservatiivisia änkyröitä”.

1900-luvun alussa Venäjän valtakunta natisi liitoksistaan, hävityn Japaninsodan seurauksena aloitettu suurlakko antoi käyttövoimaa monille yhteiskunnallisille uudistuksille eikä konservatiiveistä ollut enää salpaamaan ajan virtaa. Taistelu naisten äänioikeudesta Suomessa linkittyi taisteluun yleisen äänioikeuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta.

Sosialististen naisjärjestöjen organisoituminen kysymyksen taakse nosti sen osaksi sosialistien eturivin agendaa.

”Teollisuuspaikkakunnilla naiset järjestivät laajoja kokouksia ja kulkueita. Tulkaa kaikki, joilla vielä on nuori sielu vaikka vanhemmassakin ruumiissa, niin vaimot kuin neitosetkin, keskustelemaan yhteisistä asioista! Joulukuussa 1905 tilaisuuksiin osallistui yli 20 000 naista 63 paikkakunnalla.”

Porvarilliset naisjärjestöt vastustivat äänioikeuden myöntämistä työläisnaisille, mutta halusivat sen kuitenkin itselleen.

”Asetelma oli omiaan häivyttämään äänioikeuskysymyksen sukupuoliluonnetta ja heikentämään porvarillisen naisliikkeen argumenttivoimaa. Niinpä sisaruusrintaman yhdistämiseksi suunniteltu kokouskin joulukuussa 1904 tuotti päinvastaisen tuloksen. Sen sijaan että tapaaminen olisi koonnut naiset sukupuolittuneen erillisvaatimuksen taakse, siitä muodostui kahden rintaman aggressiivinen välienselvittely, jossa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus nostettiin näkyvästi porvarillisen naisliikkeen äänioikeustavoitteen vastavaatimukseksi.”

Samat rintamalinjat tulivat esille vuosien 1904-1905 valtiopäivien käsittelyssä. Aatelis- ja porvarissäädyt vastustivat yleistä äänioikeutta ja samaten naisten äänioikeutta. Pappissääty asettui kannattamaan yleistä äänioikeutta, mutta vain miehille. Ainoastaan talonpoikaissääty asettui kannattamaan molempia.

Taistelu naisten äänioikeudesta osana yleistä äänioikeutta oli ensisijaisesti luokkataistelua. Kysymys oli sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta eikä pelkästä sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Vasta suurlakko 1905 ja työväenliikkeen johtamat mielenosoitukset sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta ajoivat säätyvallat luopumaan vallasta ja siirtymään demokraattisempaan yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen ja yksikamariseen parlamenttiin.

Sittemmin tämä työväenliikkeen käynnistämä uudistusten aalto tylpistyi porvarien harjoittamaan vastarintaan (mm. eduskunnan hajottaminen venäläisten kanssa, 8-tuntisen työpäivän vastustus ja kunnallisdemokratian epädemokraattisuus). Turhautuminen johti SDP:n sisällissotaan. Punaisten tappio sodassa aiheutti konservatiivisen valkoisen Suomen synnyn. Sotavankien joukkohautojen päälle rakennetussa ensimmäisestä tasavallassa ei työväenliikkeen punalippua saanut heilutella eikä oikeudenmukaisuus edistynyt. Uudistustyöhön päästiin takaisin vasta tämän hukatun vaiheen jälkeen.

Yhteiskunnalliset uudistukset eivät tänäpäivänäkään tapahdu ilman työtä ja taistelua. On erityisen harhaanjohtavaa kuvitella niiden tapahtuvan konservatiivien, eliitin tai patriarkaatin suopeudesta, joita kohtaan meidän tulisi nyt Appelsinin sanoin olla kiitollisia. Pah!

Käsiä ei siis tule liittää yhteen hartaan kiitoksen merkeissä, vaan osana vuosisataista edistyksen ja poliittisen taistelun velvoittavaa perinnettä puristaa käsi nyrkkiin taistelussa sosiaalisen oikeuden ja yhdenvertaisuuden puolesta.

Ei sotaa kansojen välille, ei rauhaa luokkien välille.

Lähteet:
http://www.helsinki.fi/sukupuolentutkimus/aanioikeus/artikkelit/suurlakko.htm
http://www15.uta.fi/koskivoimaa/valta/1900-18/aanioikeus.htm
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_%C3%A4%C3%A4nioikeuden_historia
https://johnriddell.wordpress.com/2015/03/04/finland-1906-the-revolutionary-roots-of-womens-suffrage-an-international-womens-day-tribute/
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/eduskuntaan_tai_lakkoon_

Holhousyhteiskunta vai anarkia?

Kesätoimitukset ovat viime aikoina olleet vauhdissa ja innolla luoneet mielikuvaa Suomesta järjettömänä holhousyhteiskuntana, kuten esimerkiksi Stara. Vaikka tällaisen ”tissiwau” -roskajulkaisun kritisointi populismista ja faktojen puutteesta onkin tuskin vaivan arvoista niin pari pointtia aiheesta kuitenkin.

Jokaisella lailla on sekä hyviä ja huonoja vaikutuksia ja nämä pitäisi suhteuttaa. Myös aika muuttaa tilannetta. Eduskunta lakeja säätäessään tuottaa monia teknisiä arviointeja niiden vaikutuksista ja pyrkii toimimaan systemaattisen loogisesti. Arviointeja tulee osata käyttää tarkoituksenmukaisesti – ei niiden taakse raukkamaisesti piiloutuen, kuten esimerkiksi Anne Holmlund (kok.) yhdenvertaisen avioliittolain edessä.

Jos Suomen 1186 laista (ei sisällä asetuksia, säädöksiä tai direktiivejä) vain kymmenkunta aiheuttaa tällaisia ongelmia on tämä todella marginaalinen ongelma, ja voisi jopa väittää että lakeja kannattaisi säätää nykyistä enemmän ja niistä olisi varaa tehdä vieläkin tiukempia – ihmishenkien pelastamiseksi ja yhteisen hyvän tehostamiseksi. Trololololooo.

Hyvä ja tarpeellinen kritiikki jää usein puolitiehen ja syytetään jotain mystistä kasvotonta virkakoneistoa, jossa ”tehottomat virkamiehet” tai joku epämääräinen ”hallitus” tai ”eurobyrokraatit”puhdasta ilkeyttään hankaloittavat kansalaisten elämää. Kaikenlaiset tällaiset väittämät tulisi perustaa tarkemmin johonkin vahvistettuun tietoon, ei mielipiteisiin.

Järjestelmäkritiikki pitää viedä loppuun asti ja aloittaa aivan huipulta. Jos haluamme vapaamman yhteiskunnan pitää pohtia voimmeko lakkauttaa enemmän autoritäärisiä instituutioita, voimauttaa ja vapauttaa virkahenkilöitä toimimaan enemmän oman parhaan harkintansa mukaan ilman ja lisätä demokratiaa. Mehän emme sitten oikestaan tarvitse tasavallan presidenttejä, valtionkirkkoa tai virkamiesten virkavastuuta? Voisimme tehdä kansaäänestyksistä sitovia ja käyttää monia muita suoran demokratian keinoja yhteiselomme sujuvoittamiseksi. Ehkä myös eduskunnasta ja hallituksesta tulisi ajan myötä yhtä tarpeeton kuin presidentti-instituutiosta on jo nyt tullut?

Kuinka välttää moraalipaniikki keltaisen lehdistön otsikoinnista?

Eli yhteiskunnallisen keskustelun lyhyet ohjeet:

  1. Suhteuta tapahtunut tilastollisesti. (osallistuneiden henkilöiden määrä vs. potentiaaliset henkilöt, ko. tapahtumien määrä, mahdollisuudet, todennäköisyydet…)
  2. Hahmota asian yhteiskunnalliset kustannukset suuntaan tai toiseen. (valtion tai kunnan kokonaistulo – ja menorakenne, kansantaloudelliset kustannukset eli miten toiset skenaariot vievät rahoja suuntaan tai toiseen jne.)
  3. Muistele lainsäädännön asettamat ohjaukset ja rajoitukset tapahtuman suhteen.
  4. Kuvittele itsesi ko. henkilön tai henkilöiden asemaan. (unohda ylempi tai alempi sosiaaliluokkasi, tulotasosi, kohtuullisen ehjä ja onnellinen lapsuutesi jne.)
  5. Lue aiheesta tehtyä tieteellistä tutkimusta. (kvg)

Oletko vielä närkästynyt? Sitten voitkin antaa analyyttisemman ja rakentavamman palautteen tapahtuneesta.

Muista myös moraalipaniikin määritelmä.

Nuoren aktivistinaisen takia järjestetyssä mielenosoituksessa kaikesta huolimatta erittäin rauhallista

”Greenpeace-mielenosoituksessa ainakin 500 osallistujaa – ”Erittäin rauhallista”” HS 5.10.2013 13:42

”Erittäin rauhallista”…

Huomioiden nyt vaikkapa vain kiakkavierasjuhlan ja tämän saaman uutiskohtelun, onko meillä Suomessa nyt jokin ongelma mielenosoitusten eli tämän länsimaiseen demokraattiseen perinteeseen kuuluvan sanavapauden ilmaisumuodon kanssa?

Että onko mielenosoitus nyt lähtökohtaisesti väkivaltainen ihmisiä ja omaisuutta tuhoava tapahtuma, tai muutoin ainakin jotenkin ikävä ja tuomittava juttu? Vaikka nimenomaan pitäisi tuomita passivisimi, ei aktivismia. Miksei otsikoida ”500 000 jäi kotiin mielenosoituksesta ja päätti osaltaan antaa arktisen luonnon tuhoutua”?

Myöskin nimenomaan nuorten naisten ”aktivismia” tuntuu monien etenkin populaarissa oikeistoissa olevan vaikea hyväksyä. Liian monelle tämä tuntuu olevan sytyke heteroseksuaalisille tytöttelyille tai jopa väkivalta- ja raiskausfantasioille. Että jos se sitten omaa huonoa oloa jotenkin helpottaa kun löytää jonkun jota alistaa ja halveksia, jonkun ”syyllisen”. Bonuksena oman peniksen käyttö ajatusprosessissa.

Vaikeiden asioiden ja maailman monimutkaisuuden ahdistaessa keskitytäänkin sylkykuppien ja vihankohteiden etsimiseen, vaikka kyse on omasta kyvyttömyydestä ja henkisestä laiskuudesta nähdä vaivaa asian selvittämiseksi. ”Miksi elinkautinen ei ole elinkautinen?” ”Miksi Afrikasta kotoisin olevia ihmisiä asuu Suomessa” ”Miksei jokainen kansakunta hoida omia asioitaan?” ”Miksi ihmiset ovat työttömiä?” ”Miksi EU on olemassa?” ”Miksi kaikki on niin monimutkaista ja vaikeaa?” ”Miksi on köyhiä ja nälkäänäkeviä ja toisaalta todella rikkaita?”

”Miksi en ymmärrä?” Oikein vihaksi pistää.

Äänestämättömyys

Ajattelin hieman analysoida syitä alhaiseen äänestysprosenttiin. Kirjoitan kolme postausta, joista ensimmäisessä keskityn äänestämisen epäonnistumisen syihin, toisessa onnistuneen äänestämisen syihin ja kolmannessa esitettyihin ratkaisuihin.

Äänestyksen epäonnistumiseen on kolme pääsyytä.

Ensinnäkin äänestäminen on liian vaikeaa. Tämä voi johtua huonosta säästä, vaivalloisesta matkasta äänestyspaikalle, voimassa olevan henkilöllisyystodistuksen puutteesta, ajan puutteesta,  äänestystapahtuman pelottavuudesta tai muusta vastaavasta syystä.

Toisekseen annettu ääni on hylätty. Tämä voi johtua kyvyttömyydestä äänestyslipun täyttöön eli epäselvistä valintalistoista, unohduksesta äänestyskopissa tai huonosta käsialasta. Toisaalta se voi myös johtua sen tarkoituksellisesta väärintäytöstä, jonka motivaationa on joko halu äänestysprosessin tukemiseen tekemättä kuitenkaan valintaa ehdokkaiden välillä tai paljon todennäköisemmin tarkoituksellisesta protestista. Tarkoitus ei ilmene yksiselitteisenä, joten vaikka kirkkoveneiden piirtely äänestyslippuun on hyvin suomalaisen ujo tapa protestoida ei edustuksellisen demokratian mallimme sen vuoksi järky perustuksiltaan.

Tarkoituksellinen protestiääni on oikeastaan sama kuin kolmas vaihtoehto eli haluttomuus äänestää. Tätä voi aiheuttaa uskonpuute ehdokkaiden tai puolueiden suhteen, tunne yhden äänen merkityksettömyydestä, edellisten äänestyskokemusten tuottama pettymys, ymmärryksen puute vaihtoehtojen tai valintojen suhteen, uskonpuute äänestämisen vaikutuksesta oman tai lähipiirin suhteen, politiikan ja valintojen kokeminen liian monimutkaisia, tyytyväisyys nykyiseen tilanteeseen tai kasvuympäristössä opittu tapa olla äänestämättä.

Äänestämättömyys voi myös johtua sopivien puolueiden puutteesta, sopivien ehdokkaiden puuttumisesta listoilta tai siitä, ettei sopiva ehdokas erotu listoilta. Sopivien ehdokkaiden puuttumisessa on kolme pääsyytä.

Ensinnäkin halun puute mahdollisten ehdokkaiden osalta eli ei uskota yhden ehdokkuuden vaikuttavan asioihin, ei löydetä sopivaa puoluetta, pettymys aiempiin ehdokkuuksiin, ympäristön aktiivinen vaikuttaminen ehdokkuutta vastaan tai kasvuympäristöstä opittu kielteinen suhtautuminen ehdokkuuteen.

Toisekseen kyvyttömyys mahdollisten ehdokkaiden osalta eli varattomuus kustantaa riittävä kampanja tai maksaa ehdokasmaksuja, liian kiireinen elämäntilanne tai ehdokkuuden pelottavuus.

Kolmanneksi sopivien ehdokkaiden karsiutuminen puolueiden listoilta. Tämä voi olla seurausta aktiivisesta ja tarkoituksellisesta valinnasta puolueiden taholta tai passiivisemmin puolueen toimintamalleista. Aktiivisella valinnalla puolue voi tavoitella itselleen sopivaa jakaumaa erilaisista profiileista ja karsia puolueen linjoihin ja imagoon sopimattomia ehdokkaita. Passiivisesti voi puoluekoneisto piireineen ja paikallisjärjestöineen tuottaa ja kasvattaa tietynlaisia ehdokkaita, ehdokkaaksi pääseminen voi olla hankalaa ja esim. jäsenäänestysten takana tai ehdokkuuden mahdollisuudesta ja käytännöistä ei ole tietoa ajoissa.

Äänioikeus 14-vuotiaille

Eikö tunnu hyvältä ajatukselta? Mietipä vastapainona satunnaista otantaa 30-60 -vuotiaista. Ymmärtävätkö kaikki he mitä äänestäminen merkitsee? Eivät. Suhtauvatko he siihen tarvittavalla vakavuudella? Eivät. Onko tässä joukossa merkittävää eroa satunnaiseen otantaan 14-vuotiaisiin? Ei.

Nuoret tulevat elämään aikuisia pidempään yhteiskunnassamme, jolloin heillä on enemmän syytä vaikuttaa. Retorisesti voisi leikitellä ajatuksella jakaa äänimäärät tällä perusteella: 14-vuotiaalle 3 ääntä, 44-vuotiaalle 2 ääntä, 74-vuotiaalle 1 ääni jne..

Äänestäminen ei ole vahva vaikuttamiskeino edustuksellisessa demokratiassa. Tehokkaampia ovat poliitikan seuraaminen, puolueaktivismi, ehdokkuus ja päättäjänä toimiminen. Myös osallistuminen erilaisiin kansalaisjärjestöihin tai näkyminen uusissa sekä vanhoissa medioissa on tehokasta. Heikkoudestaan huolimatta äänioikeus antaisi nuorille mahdollisuuden puolustautua. Oli kyse sitten henkisestä holhouksesta alá vaikka Saulisedän niksipirkka-kamppis tai yhdenvertaisista työelämäoikeuksista.

Liian korkeasta äänestysikärajasta on myös muita näkyviä seurauksia päätöksenteossa. Esimerkiksi kansanedustajiemme keski-ikä on 49 vuotta ja ikärakenne muutenkin vinoutunut. Nuorten äänioikeus auttaisi korjaamaan tätä epätasapainoa paljon tehokkaammin kuin kiintiöt tai valistuskampanjat.

Meidän tulee mielessämme erottaa äänioikeus muista ikään sidotuista oikeuksista ja täysi-ikäisyydestä. Äänioikeuden ikäraja on myös jatkuvasti muuttunut eli vuonna 1906 rajana oli 25 vuotta, vuonna 1944 21 vuotta ja vuonna 1972 18 vuotta.

Demokratiaan kasvattaminen tulee nähdä jatkuvana kaarena. Lasten parlamentti eli 9-14 -vuotiaille suunnattu vaikuttamiskanava on hyvä esimerkki kuinka vaikuttaminen on luonnollista iästä riippumatta. Koulut voisivat tehokkaammin opettaa yhteiskunnallista vaikuttamista jos ne pääsevät tukemaan nuoria heidän ensimmäisissä äänestyksissään. Sosiaalisen kasvamisen puolesta nuoret kykenevät tekemään valintoja äänestämällä ja äänioikeus edelleen tukisi heidän kehittymistään.

Olen ollut partiossa 7-vuotiaasta lähtien ja jos siellä jotain olen oppinut nuorista niin sen, että heillä on valtava kyky ja potentiaali yllättää myönteisesti – jos heille annetaan mahdollisuus. Olen skeptisempi 40 v. pukusetien kyvystä myönteisiin yllätyksiin ja avauksiin, mutta uskon toki heihinkin.

Äänioikeus tukisi myös nuorten voimaannuttamista ja omistajuutta yhteiskunnasta. Se olisi käsin kosketeltava todistus kuulumisesta yhteisöömme – nykyisen erottavuuden tunteen sijaan. Mieleen tulee myös muutama muu ryhmä, joille lisääntynyt omistajuus ja voimaantuminen voisi tehdä hyvää.

Nuorten äänioikeuden kustannukset ovat olemattomat. Miksi ei?