Apotti ja limoviikuna

Limoviikuna ei ollut uusi tai menestyvä kasvi. Se olisi voinut joutua poisheitetyksi, mutta otin sen itselleni. En ehkä olisi valinnut limoviikunaa itse. Kasveissa on kuitenkin kauneutta ja funktiota. Me tarvitsemme kasveja.

Huomasin limoviikunan ruukun olevan vanhanaikainen.

—————-

Apotin tarjouskilpailussa mukana ovat vielä sekä Epic ja Cerner. Muutaman tunnin päästä tietotekniikkajaostossa nähdäkseni arvioimme:

  • Onko vaatimusmäärittely hyvä tuollaisenaan vai mitä siinä pitäisi korjata? Pitäisikö vaatimusmäärittelyn laatua varmistaa jotenkin ennen päätöksentekoa?
  • Voimmeko sallia eri säännöt vaatimusten suhteen Epicille kuin muille (aiemmillekin) toimittajilla eli sallia vaatimuksen sosiaalipuolen valmiista järjestelmästä vaihtua kehitysprojektiin?
  • Mikä on peruste suuren vaatimusmäärän tiputtamisessa erityisesti sosiaalipuolen toiminnoista tässä vaiheessa hankintaa? Onko tällä vaikutuksia nykyisen monoliittisen hankemallin mielekkyyteen?

Omat vastaukseni näihin ovat:

  • Vaatimusmäärittelyssä on jo kohtuullisella työllä löytynyt huomattavia ongelmia ja materiaali tulisi riskien pienentämiseksi ja lisäongelmien löytämiseksi arvioittaa ammattivoimin. Päätöksenteon näin kalliissa hankkeessa pitää olla laadukasta ja perustua faktoihin. Materiaali on hyvin laaja ja sen arvioiminen pelkästään poliitikkojen voimin etenkin vaalien alla on mieletöntä.
  • Emme voi sallia tarjoajien erilaista kohtelua. Jos tuotekehitysprojektit sallitaan niin silloin ne pitäisi sallia kaikille. Hyvä olisi sallia kaikkien tuotteiden osalta ja tuottaa/tuotattaa avoimena lähdekoodina.
  • Satojen erityisesti sosiaalipuolen vaatimusten tiputtaminen romuttaa monoliittihankinnan pohjan. Riskien- ja hankehallinnan vuoksi hanke tulisi nyt pilkkoa useampaan paremmin hallittavaan osaan ja ensimmäisenä toteuttaa terveydenhuollon core-tarpeet.

—————-

Siirsin limoviikunan uudenaikaiseen altakasteluruukkuun.

Sijoitin limoviikunan ruukkuineen keskelle huonetta. Käteni ovat edelleen hieman multaiset.

Yleisradion mukaan aurinko nousi jo Utsjoella, mutta ei vielä Helsingissä.

IT-politiikka, avoin lähdekoodi ja kansantalous

Eduskunta ei säädä haluamiaan lakeja tietojärjestelmien korkeiden muutoskustannuksen vuoksi ja hallitusneuvotteluissa torjutaan puolueiden vaatimuksia vedoten tietojärjestelmien rajoitteisiin. Vaalien alla kaikki puolueet tarjoavat kasvua nimenomaan IT:n kautta – antamatta kuitenkaan konkretiaa toiveilleen. Olemme IT-politiikan murroksessa, jossa jotkut poliitikot kamppailevat opetellakseen uusia käsitteitä kun taas toiset eivät edes yritä, ehkä haikaillen mennyttä. Menneeseen ei kuitenkaan ole paluuta, vaan muutos vain kiihtyy.


Käsitteet ohjelmistojen kehityksestä ja datasta eivät kuitenkaan ole uusia, vaan ovat vakiintuneet viimeistään 1970-luvulla. Silloin valtio panosti luomalla alalle uutta koulutusta niin yliopistoihin kuin opistotasolle. Esimerkiksi isäni kouluttautui datanomiksi ATK-instituutissa ja jatkoi sen päälle ekonomiksi kauppakorkeakoulussa. Äitini luki matematiikkaa ja tietojenkäsittelyoppia yliopistossa ja siirtyi sieltä suoraan töihin pankin atk-osastolle. Yksityinen sektori panosti alan pidempiaikaiseen menestykseen erityisesti koulutuksen ja henkilöstön osalta, työsuhteet olivat pidempiä, työntekijät sitoutuivat ja asiantuntijoita koulutettiin jatkuvasti myös töissä.


Jos joskus törmäätte maaseudulla erilaisten suomalaisten firmojen koulutus- ja kongressikeskuksiin, jotka nykyisin ovat tyhjinä tai toisessa käytössä, voitte aistia mennyttä aikaa. Panostus työntekijään tuotti tulosta ja esimerkiksi pankkien IT-osastojen kehittämä viitemaksujärjestelmä oli aikanaan kansainvälinen edelläkävijä. Puheet Suomesta IT:n edelläkävijänä juontavat juurensa näistä ajoista ja teoista. Sittemmin tilanne on muuttunut. Firmat kiinnittivät enemmän huomioita talouskvartaaleihin ja IT:stä tuli kustannuserä eikä uuden liiketoiminnan tai innovaatioiden lähde.


2010-luvulle tultaessa tietojärjestelmien ja datan merkitys yhteiskunnalle on moninkertaistunut. Lähes kaikki johtamis- ja asiantuntijatyö hallinnossa, johtamisessa, koordinaatiossa, asiakaspalvelussa ja kehitystehtävissä tehdään tarkoitukseen kehitetyillä tietojärjestelmillä. Esimerkiksi pelkästään Helsingin kaupungilla on käytössään yli 800 räätälöityä ohjelmistoa kaupunkilaisten tarpeiden ja kunnan velvoitteiden täyttämiseksi. Dataa kaupungilla syntyy arkistoitavaksi vuodessa arviolta 700 GT. Lähes kaikki päivittäiseen työntekoon tarvittava tieto on yhden tai useamman järjestelmän takana ja työnteon nopeus on usein suoraan riippuvainen järjestelmien käytettävyydestä. Kyse on valtavasta tehostumisesta ja monen rutiinitehtävän häviämisestä. Tietotekniikalla luodaan täysin uudenlaisia palveluita tai tuotteita nykyisiin tarpeisiin, jonka lisäksi tietotekniikka myös luo uusia tarpeita.


Tämä vaikuttaa poliitiikkaan. Poliitikot hyötyvät merkittävästi, jos ymmärtävät oman alansa tietojärjestelmien ja datan rajoituksia ja ominaisuuksia. Tämän ymmärryksen puute aiheuttaa nykyisin julkisille tietojärjestelmille vuosittain ainakin kymmenien miljoonien muutoskustannukset lakimuutoksien muodossa. Kyse on todennäköisesti suurimmasta eduskunnan työn aiheuttamasta piilokustannuksesta. Demokratiaa ei tietenkään tule tämän perusteella rajoittaa. Sen sijaan poliitikkojen tulee opetella IT-politiikkaa riittävästi hallitakseen maata kustannustehokkaimmalla tavalla ja hyödyntääkseen tehokkaasti IT:n avaamia mahdollisuuksia!


IT-politiikalla ja etenkin julkisella ostotoiminnalla on myös suorempaa kansantaloudellista vaikutusta. Vuosikymmeniä jatkunut käytäntö ostaa mustalaatikkojärjestelmiä avoimen lähdekoodin sijaan ja painottaa hintaa liikaa ohitse laadun ja elinkaariajattelun on synnyttänyt Suomeen paljon heikkotasoista IT-teollisuutta, kuten esimerkiksi otsikoissa usein esiintyvät Tieto ja Accenture, joilla ei ole kykyä kilpailla kansainvälisesti uusilla tuotteilla. Näiden yritysten kansantaloudellisesti tuhoisa liiketoimintamalli on maksimoida julkisen rahastus toimittajaloukkujen avulla ja tehdä laadullisesti keskinkertaista tai heikkoa softaa ilman elinkaariajattelua. Tämä osittainen monopoliasema ei auta yrityksiä tai niissä töissä olevia kehittymään kansainvälisessä IT-kilpailussa vaaditulle tasolle. Erittäin harvassa ovat tämän julkisen ostotoiminnan synnyttämät kansainväliset IT-menestystarinat. Toimittajaloukku on selkeästi myös toimitusloukku, sillä se sitoo paitsi ostajan niin myös toimittajan kädet ja tuloksena on heikkolaatuista softaa. Jonkin verran näitä tuotteita myydään muille suomalaisille kunnille, mutta siihen se sitten jääkin.


Tämän pitää muuttua.


Ratkaisuna on tehostaa markkinatalouden kilpailumekanismia ostamalla kaikki julkiselle tuotettu koodi avoimena lähdekoodina. Tällöin kilpailu firmojen välillä on tiukentuu tai oikeammin monopoliasemien ja loukkujen pirstoutumisen myötä normalisoituu. Asiakas voi helpommin vaihtaa toimittajaa, jos tämä jää syystä tai toisesta puutteelliseksi. Tämä pakottaa firmat nostamaan ohjelmistotuotantonsa ja palvelunsa laatua, jolloin niiden mahdollisuudet kansainvälisessä kilpailussa vastaavasti paranevat merkittävästi. Samalla työntekijöiden osaaminen kehittyy vaatimustason noustessa ja aivovaihto ulkomaiden kanssa lisääntyy. Toimittaja voi myös helpommin vaihtaa suuntaa eli siirtää tai myydä liiketoimintaansa eteenpäin.


Avoimen lähdekoodin päälle syntyy parempaa kilpailua kuin suljetun. Toimittajien ei kannata kilpailla koodin omistamisella, vaan koodiin liittyvällä asiantuntemuksella.

CA0Tj9UWYAAylh6.jpg
[insertcompanyhere] the world’s largest software company owns no source code!


Julkinen on yksityistä vieläkin paremmassa asemassa hyötyäkseen avoimesta lähdekoodista. Yritykset käyttävät paljon rahaa, kehittelevät palkitsemisjärjestelmiä ja palkkaavat erityisiä “yhteisöupseereita” luodakseen tuotteidensa ympärille IT-ekosysteemeitä ja yhteisöjä. Julkisella nämä yhteisöt olisivat valmiina ja motivaatiokin olemassa – hyödynnys on kuitenkin pientä. Modernit tiiviit kaupunkiyhteisöt ja internetin kautta toimivat verkostot ovat se tila, jossa avoimen lähdekoodin, datan ja rajapintojen ääreen voivat kaupunkilaiset, yritykset, virkamiehet, järjestöt kokoontua tekemään tehokasta ja kaikkia hyödyttävää yhteistyötä.

Jos kynnys kontribuoida julkisiin ohjelmistoihin on matala syntyy näissä tiloissa nopeita ja tehokkaita yhdessä tekemisen syklejä josta hyötyvät taas kaikki. Avointa lähdekoodia voidaan arvioida julkisesti, sitä voidaan paljon helpommin ja halvemmalla integroida toisiinsa, siihen voivat kansalaiset, firmat ja yhteisöt tuottaa lisäosia nopeammin, halvemmalla ja lähempänä lisätoimintojen tarvetta, jolloin myös laatu ja etenkin käytettävyys on parempi. Synergia nousee nopeasti eksponentiaaliseksi. Tuloksena saamme kustannussäästöjä, parempia palveluja, uusia yrityksiä ja tuotteita, myyntiä, tulosta sekä työpaikkoja.

Poliitikot hukkasivat kymmeniä miljoonia Apotti-hankkeessa

Anteeksi provokatiivinen otsikko, mutta tämä on riskinä juuri nyt kokoontuvassa sosiaali- ja terveyslautakunnassa. HUS:in hallitus päätti ottaa saman riskin jo eilen. Hyvä olisi jos Apotin hankintarenkaan jäsenet käyttäisivät omaa harkintaansa, miettisivät päätöksentekoprosessin meilekkyyttä eivätkä turhaan riskeeraisi veronmaksajien rahoja tai projektin onnistumista.

Apotin tarjouspyyntö eli vaatimusmäärittely ilmestyi viime viikolla ja nyt Apotin hankintarenkaan jäseniä eri kaupungeissa kiirehditään nopeaan ja siten liian riskikkääseen päätöksentekoon. Vaatimusmäärittely koostuu 49 dokumentista ja yli 2000 sivusta, joten materiaalin käsittely pelkästään poliitikkojen voimin on oikeastaan järjetöntä. Vaatimusmäärittelystä on jo tässä lyhyessä ajassa löytynyt useita virheitä. Todennäköisyys merkittäviin muihin virheisiin on siten korkea. Virheet nyt on halpa korjata, mutta tulevaisuudessa maksavat veronmaksajille moninkertaisesti.

Apottia on toki ”pyöritetty monia vuosia”, poliitikoilla varmasti on päätösväsymystä, mutta asioihin pitäisi silti jaksaa perehtyä rauhassa ja ajatuksella. Nyt meillä on ensimmäistä kertaa vaatimusmäärittely pöydällä. Se pitäisi kunnolla teknisesti ja toiminnallisesti arvioida eikä ottaa hätäilyn vuoksi riskiä merkittävästä myöhästymisestä ja kymmenien miljoonien lisälaskuista.

On väärin väittää muutaman viikon viivästyksen nyt vaatimusmäärittelyvaiheessa ”maksavan 10m€” tms.. Keskustelussa esitetty väite perustuu kahteen nykyiseen järjestelmään tehtäviin lain vaatimiin muutoksiin, joiden kummankin alustava kustannusarviohaarukka on selkeästi pienempi kuin esitetty väite. Lisäksi muutoksissa on kyse myös yleisestä tehostamisesta, joka ehtii hyvin maksaa itsensä takaisin ennen Apotin käyttöönottoa. On myös syytä olettaa, että HUS:n tietohallinto on tehtäviensä tasalla ja kykenee Apotin edetessä päivittämään tilannekuvaansa aikataulusta ja kohtuullisesti hallitsemaan nykyisten järjestelmien elinkaarta eli sopimuksia, ylläpitoa ja alasajoa siten, että vaikutus kustannuksiin ja toimintaan on kohtuullisesti hallinnassa. Lisäksi sote-lainsäädäntö tulee jatkuvasti tasaisin väliajoin muuttumaan, jolloin myös ohjelmistojen muuttamiseen tullaan samoin väliajoin käyttämään rahaa – ihan Apotin aikataulusta riippumatta. Huoli tältä osin on siis perusteeton.

Perusongelmana on, että hanketoimiston laajan ja monimutkaisen työn laatua ei varmisteta mitenkään. Monessa paljon pienemmässä julkisessa hankkeessa käytetään paljon enemmän vaivaa päätöksenteon laadun varmistamiseen. Järkevä ja riskit huomioiva soten jäsen jättää siis asian nyt pöydälle tai tekee palautuksen, jotta voidaan ostamalla hankkia riippumaton tekninen arvio työn laadusta, ostaa dokumenttien julkisen keskusteluttamisen ja arvioinnin fasilitointipalvelua ja vasta näiden kommenttien perusteella tekisi arvion onko vaatimusmäärittely hyvä, oikeellinen ja ettei siitä puutu mitään oleellista. Tällä hetkellä ja tiedolla ei ole riittävää varmuutta laadukkaan päätöksentekoen tueksi.

Jos pitää myöhemmin löytää joku hetki, jossa Apotti epäonnistui (myöhästyi, kustannukset räjähtivät käsiin, toiminnallisuudet ovat väärin, jne.) nimenomaan sen takia, että se on julkisen tekemä hankinta niin tämä on juuri se hetki.

Ja virheen ovat tekemässä poliitikot, eivät virkamiehet.

Vastuu avoimen lähdekoodin käytön lisäämisestä on poliitikoilla – ei nörteillä tai asiantuntijoilla.

Julkisen ohjelmistojen hankinnan haasteet ovat erilaiset kuin yksityisellä: lait ja asetukset asettavat tarkempia ja yksityiskohtaisempia, mutta myös pidempiaikaisia vaatimuksia ohjelmistojen toiminnalle. Yksityinen voi vaihtaa liiketoimintamalliaan tehokkaasti, mutta millä julkinen esim. lopettaa syöpäpotilaiden hoidon kolmen vuoden määräajaksi? Lait rajoittavat siis julkisen dynaamisuutta ja julkisen toimintamallit ovat lähtökohtaisesti hyvin erilaiset. Tämä antaa enemmän syytä käyttää avointa lähdekoodia ja ketterää kehitystä julkisella. Tänään tietotekniikkajaosto päätti lisätä avoimen lähdekoodin käyttöä kaupungin hankinnoissa. Avoin lähdekoodi tarjoaa julkiselle hyötyjä ainakin kustannusten, laadun, toimittajaloukkujen purkamisen, projektien hallittavuuden ja yhteensopivuuden suhteen.

Monet toimittajat pullikoivat vastaan niin avoimen lähdekoodin kuin avoimien rajapintojen toimittamisessa, koska pelkäävät aivan oikein vanhan toimittajaloukkuliiketoimintamallinsa puolesta. Itse uskon, että avoin lähdekoodi auttaa monia toimittajia nousemaan nykyisen julkisen IT-ostamisen osittain synnyttämästä laaduttoman tekemisen kuopasta ja laadulla kilpailemaan paremmin kansainvälisillä markkinoilla. Suomalaisen julkisen sektorin IT-ostamisen synnyttämät kansainväliset menestystarinat voidaan laskea yhden käden sormilla, jos sitäkään. Huomioiden suunnattoman käytetyn rahamäärän ei liiketoiminnan etua voida käyttää nykymenon oikeutuksena.

Vastuu toiminnan muutoksesta on poliitikoilla, joista monet vasta nyt opettelevat, että IT on enenevissä määrin normaali poliittisen päätöksenteon sektori josta pitäisi osata edes perusteet. Tätä ei ihan helpoksi tee IT:n fyysisen maailman insinööriprojektien logiikasta varsin poikkeava ja monesti moninkertaisesti monimutkaisempi mahdollisuus- ja seuraamusavaruus. Mutta opetella pitää yhtä kaikki.

Journalistit ovat poliittisten it-päätösten edessä lähes aina yhtä avuttomia kuin vanhan liiton poliitikot – ei osata yhdistää tilannetta oikeisiin poliittisiin päättäjiin, jolloin tarvittavaa painetta päätösentekoon ei synny. Pikemminkin poliitikko on päätöksenteon edessä usein varsin yksin haalimassa lähipiirin kaikentasoista nörttiä auttamaan edes perustason käsitteiden selventämisessä. Jos poliitikko on ahkera niin hän edes yrittää, mutta niin se ei aina mene.

Miksi Apotti-keskustelu aina epäonnistuu?

Aika ajoin nousee sinänsä vilpittömiä yrityksiä vaikuttaa Apotti-hankkeeseen, kuten esimerkiksi:

”Toivomme, että vielä ei ole liian myöhäistä laittaa #ApottiUusiksi.”

No myöhäistä se kyllä valitettavasti nytkin taitaa olla, Apotin hankkeen periaatteista oli valtuustokäsittely vuoden 2012 lopulla. Vastaavassa vaiheessa Espoon valtuusto hallitsi hyvin riskejään ja tajusi jäädä hankkeesta pois.
Nykyisinkin (!) on hyvin epätodennäköistä saada Apottia muutettua paljoa mihinkään suuntaan. Käytännössä Helsinki olisi ainoa tahoa, joka voisi jonkinlaisen äkkijarrutuksen tehdä, mutta silloinkin non-techie poliitikoillamme olisi liian paljon puoliteknistä selitettävää muille kaupungeille, ja tätä pidän hyvin epätodennäköisenä.
Jos Helsingin päätä kuitenkin haluaa yrittää kääntää niin sote-lautakunnan ollessa formaali päätöksentekijä, pitäisi kuitenkin käytännössä kääntää kaupunginhallituksen pää. Sote-lautakunnalla ei yksinkertaisesti ole aikaa, asiantuntemusta tai poliittista selkänojaa tehdä mitään radikaalia saatika edes vaikuttaa Apottiin noin ylipäätään.
Lehdistön huono kunnallispolitiikan tuntemus
Apotti-kritiikin yksi pitkäaikaisista ongelmista niin kansalaisten kuin lehdistönkin kannalta on ollut ymmärryksen puute kunnallisen yhteishankkeen päätöksentekomallista. Olen omaan tuskastumiseeni asti nähnyt teknisesti hyviä artikkeleita ja avauksia Apotista (aina arvokasta ja hienoa toki!), joissa on kuvattu ongelma ja sitten (karrikoin) todettu: ”no, päättäjät, ottakaa opiksenne, korjatkaa asia ja älkääkä tehkö samoja virheitä uudestaan”.
Älkää missään tapauksessa ymmärtäkö väärin, minusta on erittäin hienoa ja tärkeää, että Apotista ollaan kiinnostuneita! Olen itse käynyt läpi keskivertaisen italialaisen oopperan  päähenkilöiden tunneskaalan raivosta rakkauteen ja itkusta epätoivoon sen takia miten vähän ja miten laaduttomasti näin suuresta hankkeesta on keskusteltu.

Mikään ei kuitenkaan muutu jollei painetta laiteta nimenomaan vastuullisille poliitikoille. Pitää tietää kuka päättää ja kuka voi vaikuttaa. Erityisesti lehdistö on ollut hyvin hampaaton ja kyvytön vastuupoliitikkojen löytämisessä.

Puuttuva avoimuus
Keskustelua olisi helpottanut julkisuus ja avoimuus, valitettavasti kaupunki ja Apotin hanketoimisto on valinnut toisen linjan. Esim. Twitterissä on turha hanketoimistolta mitään kysyä, koska heille se on väline kertoa jakaa pieniä tiedonhiukkasia. Ei käydä keskustelua kaupunkilaisten kanssa.
Apotin materiaalien, sekä erityisesti kootun vaatimusmäärittelyn, olisi pitänyt olla julkista. Salaamista on perusteltu sillä, että toimittajat olisivat joutuneet eriarvoiseen asemaan. En ymmärrä miten ihmeessä materiaalien julkistaminen netissä olisi tämän aiheuttanut.
Avoimuuden puutteesta keskusteltiin tietotekniikkajaostossa. Vastauksena saimme lakimiesten laatiman muistion, ehkä jonkinlaisena muistutuksena meille päätösvallattomille liiasta innostamme Apotin materiaalien suuntaan. Koska se ei ole luottamuksellinen niin näen oikeaksi jakaa sen tässä.
Kuka päätti, että Apotti tehdään näin?
En usko, että Apotin avoimuus on kiinnostanut kaupunginhallitusta tai sote-lautakuntaa, mutta toki heillä on aidosti tuhansia muitakin asioita pöydällä. On virkamiehiä, jotka eivät avoimuutta rakasta, mutta lopullinen vastuu on poliitikoilla.
Noin yleisesti voisi todeta Helsingin olevan kokoomusjohtoinen kaupunki, jossa Apottiin liittyen niin HUS:n hallituksen puheenjohtaja kuin molemmat hanketta hoitaneista apulaiskaupunginjohtajista ovat kokoomuslaisia.

Mutta ei pidä pelkästään kokoomuksen suuntaan osoitella sormella. Jos katsotte ko. valtuustokokouksen ja sittemmän päätöshistorian sote-lautakunnassa ja kaupunginhallituksessa niin ei kovinkaan monella muullakaan ihan 5/5 ole mennyt tämä it-poliitikan hoitaminen mennyt.

Julkisen sektorin it -ostamisen muutostarpeet kansantalouden ja työllisyyden kannalta

Valitettavien it-alan irtisanomisten myötä monet poliitikot ovat ehdotelleet erilaisia valtion toimia uusien työpaikkojen luomiseksi. En kuitenkaan pidä esimerkiksi valtionyhtiön perustamista järkevänä, vaan alan kehityksen ja kansantalouden kannalta tehokkaampi keino olisi julkisen it-ostamisen suunnan muuttaminen.

Nykyisellään massiivinen julkinen sektori ostaa usein mustalaatikkototeutuksena hallinnon ja lainsäädännön tarpeisiin erikseen räätälöityjä järjestelmiä, jotka käytännössä usein aiheuttavat toimittajaloukun. Julkinen sektori itse ostovaatimuksillaan tai pikemminkin vaatimusten puutteella ajaa toimittajia heikkolaatuisten ja liian räätälöityjen ratkaisujen tuottamiseen.

Suomessa on tietty joukko julkisen sektorin järjestelmien toimittamiseen erikoistuneita yrityksiä mikä osaltaan vinouttaa alan kehitystä. Esimerkiksi Helsingin kaupungin n. 500 räätälöidystä ohjelmasta noin 75%:sta vastaa 20 (!) toimittajaa. Useamman vuosikymmenen toimituksista ja toimittajien liiketoiminnan kehityksestä voi jo silmämääräisesti päätellä ettei järjestelmiä ole aina hankittu aidosti vapaalla kilpailulla. Nämä hankinnat olisivatkin hyvä tietojenkäsittelytieteellisen tutkimuksen kohde.

Ohjelmistoyrityksen kannattaa minimoida softaan käytettävät kustannukset ja sitenkin maksimoida voitot. Kustannukset minimoidaan käyttämällä mahdollisimman pientä ja halpaa työpanosta ohjelmien kehittämiseen, mikä näkyy suoraan ohjelman heikossa laadussa. Voitot maksimoidaan mahdollisimman korkeilla lisenssi-, ylläpito-, ja palvelumaksuilla. Kun ostaja on toimittajaloukossa ei hän voi myöskään voi laittaa toimittajaa ahtaalle tai vaihtoon laadun vuoksi.

Osan vastuusta ohjelmistojen räätälöintitarpeesta saavat kantaa lainsäätäjät ja virastojen johto. Lait, säädökset ja virastojen prosessit tulee jatkossa laatia niiden ohjelmoitavuus ja automatisointi paremmin huomioiden. Olisi myös mielenkiintoinen tietojenkäsittelytieteellinen tutkimuskohde, että kuinka suuri osa julkisen sektorin ohjelmistojen vaatimuksista tulee suoraan lainsäädännöstä tai hallinnon säädöksistä.

Osa heikkolaatuisuudesta johtuu suomalaisten it-yritysten omasta heikosta laadusta ja myös suomen it-ammattilaisten heikosta osaamisesta. Puuttuva laajempi kansainvälinen kilpailu tai alan kansainvälistyminen nostaisi laatua. Toinen osa laatuongelmaa on it-koulutuksen osittainen heikko laatu, mikä johtuu osaltaan koulutusohjelmien liian suurista sisäänottomääristä ja siten osittain heikkotasoisesta oppilasaineksesta. Monelta osin it:n korkeakoulututkimus on onneksi kansainvälisesti laadukasta, joskin liian heikosti resurssoitua kokonaisuudessaan. Aiempina vuosikymmeninä suomalaisten suuryritysten atk-osastot ja siten myös järjestelmät oli huolella rakennettu pitkäkestoisella panostuksella henkilöstöön ja järjestelmiin. Monet puheet suomalaisesta kovasta it-osaamisesta rakentuvat tämän perinnön varaan. Valitettavasti yritysfuusiot, ulkoistaminen ja pikavoittojen hankkiminen kvartaalitaloudessa sopivat huonosti laadukkaan it:n kasvattamiseen.

Summa summarum: nykyisiä julkiselle sektorille räätälöityjä ja heikkolaatuisia softia ei voi menestyksekkäästi kaupallistaa ja julkinen sektori saa laaduttomia ohjelmistoja. Julkisen sektorin tulee haluta kehittää it-alaa myös oman ostamisensa kautta ja siksi ehdotan seuraavia toimenpiteitä

1. Luovutaan suomen kielen käyttövaatimuksesta ohjelmien toimittamisesta, kilpailutuksessa ja dokumentoinnissa. Suomi on hyvin harvinainen kieli, jolloin tämä vaatimus tehokkaasti estää kansainvälistä kilpailua markkinoillamme. Tällä ei ole mitään tekemistä ohjelmien käyttöliittymien kielen kanssa, johon nykyisellään tarvitaan suomen, ruotsin ja saamen lisäksi myös englantia, venäjää, viroa jne,. Julkisen sektorin tulee osata ostaa ohjelmistonsa englannin kielellä.

2. Edellytetään julkiselle toimitettaville järjestelmilta tarkempia laatukriteereitä. Näihin voisi esimerkiksi ainakin kuulua testiautomaation laaja (yli 75 %) kattavuus, alhaiset kompleksisuusluvut, vaaatimukset käytettävistä teknologioista, dokumentaatio, helpot ja verifioitavat käännös ja ajoprosessit, uusien versioiden jatkuva toimittaminen viikottain tai kuukausittain ilman käyttökatkoja ja joukko muita verfioitvia vaatimuksia käytettävyyden, suorityskyvyn, High availabilityn ja tietoturvan osalta.

3. Hankitaan kaikki ohjelmisto avoimen lähdekoodina ja kehittäjäyhteisön (community) kera. Tämä avaa molemminsuuntaiset ovet kilpailutukselle ja kaupallistamiselle, vähentää ylläpidon ja jatkokehityksen kustannuksia, parantaa mahdollisuuksia yhteenliittyvyyteen ja jatkokehitykseen, parantaa laatua sekä helpottaa ohjelmiston laadun varmistamista.

Julkinen sektori eroaa yksityisestä ohjelmistojen hankkijana myös tarpeidensa pitkäikäisyydessä eli julkiselle asetetut vaatimukset kansalaisten perushyvinvoinnista ovat olemassa pidempään kuin yritysten liiketoimintalinjojen tuoteideat. Samoin julkisella on paljon laajempi joukko käyttäjiä ja kiinnostuneita (työntekijät, kansalaiset, yritykset, muut virastot, yliopistot, kansalaisjärjestöt jne.), joilla on motivaatio tutustua ja osallistua yhteisten järjestelmien kehittämiseen. Julkisella sektorilla ei myöskään ole yritysten tavoin liikesalaisuuksia suojeltavina. Julkisen kannattaisikin avoimen lähdekoodin avulla ottaa kaikki mahdollinen hyöty irti kansalaistensa ja yhteiskunnan potentiaalista.

Apotin päätöksenteko siirrettävä tietotekniikkajaostolle

Parempaa päätöksentekoa
Apotti on enemmän tietojärjestelmä kuin sotejärjestelmä. Helsingin osalta Apotin päätökset tekee kuitenkin sote-lautakunta tai sen virastopäällikkö:


”Saimme juuri Apotin hanketoimistolta tiedon, että alla mainittu päätöksenteko Apotin välikarsinnasta siirtyy elokuulle. Uusi päätösaika on 11.8. Uusi aikataulu mahdollistaa samanaikaisen päätöksen Helsingissä, HUS:issa, Kauniaisissa ja Vantaalla.”


”Apotti-järjestelmähankinnan kevään neuvottelut on saatu päätökseen ja hankkeen ohjausryhmä (puheenjohtajana apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty) on käsitellyt neuvottelujen tuloksen kokouksessaan keskiviikkona 18.6.2014. Ohjausryhmä päätti omalta osaltaan välikarsinnasta, eli siitä mitkä toimittajat valitaan jatkoon. Näille jatkoon valittaville lähetetään syksyn aikana lopullinen tarjouspyyntö. Tämä välikarsintapäätös tulee nyt jokaisen hankintaan osallistuvan tahon päätettäväksi. Helsingissä sosiaali- ja terveyslautakunta on 17.12.2013 (§423) delegoinut päätöksenteon virastopäällikölle.


Juha Jolkkonen tekee päätöksen ensi viikolla vs. virastopäällikkönä. Normaalin ottoharkintamenettelyn mukaisesti päätös tulee lautakunnan puheenjohtajan ottoharkintaan 1.7.2014.”


Poliitikkojen tehtävä ei ole toimia hanketoimistonkaan virkamiesten kumileimasimena, vaan haastaa ja arvioida tehtyjä valintoja. Tämä parantaa hankinnan laatua ja pienentää riskejä.


Sote-lautakunnan tietotekninen pätevyys on heikko. Lisäksi sote-lautakunnan haasteena on hyvin laaja ja monimutkainen tehtäväkenttä. Näistä syistä kohtuullisenkin kokoiset it-asiat jäävät lautakunnassa heikolle käsittelylle – puhumattakaan Apotin kokoisesta megahankkeesta. Vapaaehtoistyönä politiikkaa tekevillä on vain rajallinen määrä tunteja käytettävissä asioihin perehtymiseen. Lisäksi it-asiat ovat monella vahvimman osaamisalueen ulkopuolella.


Kaupungin kannattaisi siirtää Apotin päätöksenteko sote-lautakunnasta asiantuntevammalle elimelle eli tietotekniikkajaostoon. Jaoston, kuten myös lautakuntien, päätökset ovat luonnollisesti kaupunginhallituksen otto-oikeuden alaisia.


Poliitikoille enemmän it-osaamista ja -uskallusta
Poliitikot pelkäävät it-asioiden käsittelyä ja it-projektien ohjaamista, vaikka ne esimerkiksi fyysisen maailman rakennusprojekteja paremmin soveltuvat pätkittäviksi pienempiin osiin. Tällöin riskit ja kustannukset ovat paremmin hallinnassa ja vaatimukset toteutuvat varmemmin.


Poliitikkojen toivoisi näkevän hieman vaivaa ja lukevan edes yhden ohjelmistoja koskevan yleisteoksen, kuten esimerkiksi Ian Sommervillen “Software Engineering” (löytyy esim.) tai muutoin perehtyvän aiheeseen. Yliopistojen kurssit tarjoavat ilmaista ja avointa materiaalia ja opetusta. Kannattaa tutustua esimerkiksi Helsingin Yliopiston Tietojenkäsittelylaitoksen Ohjelmistojärjestelmien erikoistumislinjan kursseihin.


Apotti ei lähtenyt liikkeelle onnellisten tähtien alla
Jälkikäteen viisasteltuna Apotti meni liian suurena hankkeena liian helposti läpi poliittisen päätöksenteon. Tämä kritiikki koskee yhtäläisesti kaikkia puolueita. Valtuuston  Apotista käymä keskustelu kuvaa hyvin muutamien valtuutettujen sinänsä arvokasta yritystä ottaa hanketta haltuun tuoden joitain riskejäkin esiin, mutta osoittaa valtuuston yleisen kyvyttömyyden päättää tämänkokoisesta it-hankkeesta ja suhteuttaa sen eri tasoisia riskejä ja ulottuvuuksia.




Perusteellinen poliittinen seuranta?
Hyvä olisi arvioida kuinka hankkeen seurannan ja ohjauksen nykyiset prosessit toteuttavat valtuuston hyväksymää pontta:

“Hyväksyessään asiakas- ja potilastietojärjestelmäpalvelun hankintamenettelyn kaupunginvaltuusto kehottaa sosiaali- ja terveyslautakuntaa selvittämään, miten hankkeen perusteellinen seuranta järjestetään Helsingin sisäisesti.”.

Jo edellä mainituista syistä ei voida puhua laadukkaasta tai perusteellisesta seurannasta.