Poliitikot opettelevat IT-politiikkaa

Osallistuin salonkitenttiin ja kysyin IT-politiikasta ehdokkailta (kohdassa 1:42:47):


”Tässä puhuttiin aikaisemmin miten IT pystyy vaikuttamaan kansantalouteen myönteisemmin. Aika monessa puolueessa (on) sama litania että IT:ltä saadaan kasvua. Kysymys on miten me konkreettisesti saadaan (tämä) aikaan ja minkälaisilla valtion toimilla me voidaan vaikuttaa IT-alan kehitykseen ja siihen, että se vaikuttaa kansantalouteen. Marialla on justiinsa ollut toi Apotti-hanke pöydällä HUS:in hallituksessa, sä voisit erityisesti kommentoida sitä.”


Myönnetään, polveileva kysymys, jonka olisin voinut kohdentaa paremmin.


Maria Ohisalolle (vihr.) tuli Apotti-syntien (HUS-hallituksessa juuri päätöksenteossa) vuoksi aloitusvuoro vaikeasta aihealueesta.


Maria lähestyy kuvaamalla tiedonkeruun yhtenäistämisen ja hyvinvoinnin mittauksen tärkeyttä kansantalouden kannalta. Hän puhuu hyvin myös sähköisestä asioinnista, e-reseptistä ja turhan tekemisen poistamisesta IT:n avulla. Selkeästi oman osaamisalueen IT-hankkeet ovat tiedossa.


Tenttaan Mariaa vastaamaan nimenomaan IT-alan työpaikkojen sekä kansantalouden kannalta, ja hän viittaa siihen, että pitää se e-reseptikin rakentaa. Vasta-argumenttini on Apotti, joka todennäköisesti ostetaan ulkomailta eikä siten ”tuo yhtään työpaikkaa”.


Tämä on osaltani kärjistys. Tietenkin Apotti luo työpaikkoja, mutta ei niin paljon eikä sellaisia alaa ja kansantaloutta eteenpäinvieviä työpaikkoja kuin esim. järjestelmän hankinta ostamalla kehitystyötä loisi.


Apotista Maria lisäksi nostaa esiin huolia hankintahinnasta vähäisen tarjoajajoukon vuoksi ja perusongelmana sen, että yritetään tehdä liian isoa.


Patrik Gayer (rkp) kommentoi ja tuo hyvin pöydälle uuden näkökulman eli valtion ja kuntien heikon IT-hankintaosaamisen, johon panostaminen hänen mukaansa maksaisi itsensä hyvin takaisin. Olen samaa mieltä ja tästä pisteet Patrikille!


Petrus Pennasen (pir.) mielestä julkisten IT-hankintojen prosessi on ”täysin pielessä” ja hän kuvaa hyvin konkreettisesti ja kansantajuisesti ongelmaa (kannattaa katsoa, kohdassa 1:46:30). Lisäksi erityiset pisteet Petrukselle siitä, että räätälöity ohjelmistokehitys pitää tehdä avoimena lähdekoodina, jotta vältetään toimittajaloukut.


Matti Parpala (kok.) peesaa Patrikia hankintalainsäädännön ongelmista ja nostaa esiin, että melkein jokainen puolue haluaa säästää (kirj. huom. hullut!) tietojärjestelmistä ja tulkitsee sen tarkoittavan ”vähemmän tietojärjestelmiä”. Mai Kivelä (vas.) välihuutaa tähän ettei tämä ole Vasemmistoliiton linja. Matti ei pidä tietojärjestelmistä säästämistä järkevänä.


Muutoin Mai jatkaa että hankintalain puitteissa pitäisi IT-hankkeissa enemmän tehdä enemmän sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää ohjausta, jonka kautta voisi tukea kotimaisia reiluja toimijoita. Tämä on hyvä uusi näkökulma ja pisteet (oman puolueeni jee!) ehdokkaalle siitä. Ei tosiaankaan ole yhdentekevää kuinka erilaiset ohjelmistot toimivat luonnon tai yhteiskunnan kannalta. Hyvä julkinen hankinta huomioi myös nämä mahdollisuudet, lopulta kyse on painotuksissa vaatimusmäärittelyssä.


Muutoin Main mukaan kilpailuvalttimme IT-alankaan työpaikoissa ei ole hinta, vaan korkea osaaminen. Lisäksi Main mukaan on tärkeää, että vakaa yhteiskunta tarjoaa suotuisat toimintaympäristön yrityksille, ja esimerkkinä Mai mainitsee Supercellin.

Lopuksi Maria tuo vielä esille Kanta-hankkeen tärkeyden ja Matti muistuttaa, että isotkin IT-hankkeet onnistuvat kun ne tehdään oikein.


Oman näkökulmani (voin olla hieman puolueellinen toki) kannalta Patrik, Mai ja Petrus olivat parhaiten kartalla siitä, mitä olisi tehtävissä valtion IT-politiikassa. Marian vastaus oli laaja, mutta punaista lankaa IT-politiikan kannalta ei tuntunut löytyvän. Matilla tuntui olevan jotain hajua, mutta vain vähän konkreettista tuotavaa pöytään.

Olisin toivonut huomioita alan koulutuksesta ja siitä, kuinka julkinen voisi oman hankintapolitiikkansa ja esimerkiksi avoimen lähdekoodin avulla kannustaa alaa laadukkaampaan toimittamiseen ja siten lisätä IT-alan kansainvälisiä menestystarinoita. Nykyisin julkinen IT-ostaminen tuntuu sitovan IT-firmoja heikkolaatuiseen tekemiseen kaksisuuntaisten toimittajaloukkujen kautta. Tämä ei haasta firmoja tai tekijöitä kehittymään kansainvälisessä kilpailussa tarvittavalle tasolle.

IT-poliitikasta pitäisi puhua enemmän, jotta IT-politiikka muuttuisi. Näissäkin vaaleissa.

Poliitikot hukkasivat kymmeniä miljoonia Apotti-hankkeessa

Anteeksi provokatiivinen otsikko, mutta tämä on riskinä juuri nyt kokoontuvassa sosiaali- ja terveyslautakunnassa. HUS:in hallitus päätti ottaa saman riskin jo eilen. Hyvä olisi jos Apotin hankintarenkaan jäsenet käyttäisivät omaa harkintaansa, miettisivät päätöksentekoprosessin meilekkyyttä eivätkä turhaan riskeeraisi veronmaksajien rahoja tai projektin onnistumista.

Apotin tarjouspyyntö eli vaatimusmäärittely ilmestyi viime viikolla ja nyt Apotin hankintarenkaan jäseniä eri kaupungeissa kiirehditään nopeaan ja siten liian riskikkääseen päätöksentekoon. Vaatimusmäärittely koostuu 49 dokumentista ja yli 2000 sivusta, joten materiaalin käsittely pelkästään poliitikkojen voimin on oikeastaan järjetöntä. Vaatimusmäärittelystä on jo tässä lyhyessä ajassa löytynyt useita virheitä. Todennäköisyys merkittäviin muihin virheisiin on siten korkea. Virheet nyt on halpa korjata, mutta tulevaisuudessa maksavat veronmaksajille moninkertaisesti.

Apottia on toki ”pyöritetty monia vuosia”, poliitikoilla varmasti on päätösväsymystä, mutta asioihin pitäisi silti jaksaa perehtyä rauhassa ja ajatuksella. Nyt meillä on ensimmäistä kertaa vaatimusmäärittely pöydällä. Se pitäisi kunnolla teknisesti ja toiminnallisesti arvioida eikä ottaa hätäilyn vuoksi riskiä merkittävästä myöhästymisestä ja kymmenien miljoonien lisälaskuista.

On väärin väittää muutaman viikon viivästyksen nyt vaatimusmäärittelyvaiheessa ”maksavan 10m€” tms.. Keskustelussa esitetty väite perustuu kahteen nykyiseen järjestelmään tehtäviin lain vaatimiin muutoksiin, joiden kummankin alustava kustannusarviohaarukka on selkeästi pienempi kuin esitetty väite. Lisäksi muutoksissa on kyse myös yleisestä tehostamisesta, joka ehtii hyvin maksaa itsensä takaisin ennen Apotin käyttöönottoa. On myös syytä olettaa, että HUS:n tietohallinto on tehtäviensä tasalla ja kykenee Apotin edetessä päivittämään tilannekuvaansa aikataulusta ja kohtuullisesti hallitsemaan nykyisten järjestelmien elinkaarta eli sopimuksia, ylläpitoa ja alasajoa siten, että vaikutus kustannuksiin ja toimintaan on kohtuullisesti hallinnassa. Lisäksi sote-lainsäädäntö tulee jatkuvasti tasaisin väliajoin muuttumaan, jolloin myös ohjelmistojen muuttamiseen tullaan samoin väliajoin käyttämään rahaa – ihan Apotin aikataulusta riippumatta. Huoli tältä osin on siis perusteeton.

Perusongelmana on, että hanketoimiston laajan ja monimutkaisen työn laatua ei varmisteta mitenkään. Monessa paljon pienemmässä julkisessa hankkeessa käytetään paljon enemmän vaivaa päätöksenteon laadun varmistamiseen. Järkevä ja riskit huomioiva soten jäsen jättää siis asian nyt pöydälle tai tekee palautuksen, jotta voidaan ostamalla hankkia riippumaton tekninen arvio työn laadusta, ostaa dokumenttien julkisen keskusteluttamisen ja arvioinnin fasilitointipalvelua ja vasta näiden kommenttien perusteella tekisi arvion onko vaatimusmäärittely hyvä, oikeellinen ja ettei siitä puutu mitään oleellista. Tällä hetkellä ja tiedolla ei ole riittävää varmuutta laadukkaan päätöksentekoen tueksi.

Jos pitää myöhemmin löytää joku hetki, jossa Apotti epäonnistui (myöhästyi, kustannukset räjähtivät käsiin, toiminnallisuudet ovat väärin, jne.) nimenomaan sen takia, että se on julkisen tekemä hankinta niin tämä on juuri se hetki.

Ja virheen ovat tekemässä poliitikot, eivät virkamiehet.

Vastuu avoimen lähdekoodin käytön lisäämisestä on poliitikoilla – ei nörteillä tai asiantuntijoilla.

Julkisen ohjelmistojen hankinnan haasteet ovat erilaiset kuin yksityisellä: lait ja asetukset asettavat tarkempia ja yksityiskohtaisempia, mutta myös pidempiaikaisia vaatimuksia ohjelmistojen toiminnalle. Yksityinen voi vaihtaa liiketoimintamalliaan tehokkaasti, mutta millä julkinen esim. lopettaa syöpäpotilaiden hoidon kolmen vuoden määräajaksi? Lait rajoittavat siis julkisen dynaamisuutta ja julkisen toimintamallit ovat lähtökohtaisesti hyvin erilaiset. Tämä antaa enemmän syytä käyttää avointa lähdekoodia ja ketterää kehitystä julkisella. Tänään tietotekniikkajaosto päätti lisätä avoimen lähdekoodin käyttöä kaupungin hankinnoissa. Avoin lähdekoodi tarjoaa julkiselle hyötyjä ainakin kustannusten, laadun, toimittajaloukkujen purkamisen, projektien hallittavuuden ja yhteensopivuuden suhteen.

Monet toimittajat pullikoivat vastaan niin avoimen lähdekoodin kuin avoimien rajapintojen toimittamisessa, koska pelkäävät aivan oikein vanhan toimittajaloukkuliiketoimintamallinsa puolesta. Itse uskon, että avoin lähdekoodi auttaa monia toimittajia nousemaan nykyisen julkisen IT-ostamisen osittain synnyttämästä laaduttoman tekemisen kuopasta ja laadulla kilpailemaan paremmin kansainvälisillä markkinoilla. Suomalaisen julkisen sektorin IT-ostamisen synnyttämät kansainväliset menestystarinat voidaan laskea yhden käden sormilla, jos sitäkään. Huomioiden suunnattoman käytetyn rahamäärän ei liiketoiminnan etua voida käyttää nykymenon oikeutuksena.

Vastuu toiminnan muutoksesta on poliitikoilla, joista monet vasta nyt opettelevat, että IT on enenevissä määrin normaali poliittisen päätöksenteon sektori josta pitäisi osata edes perusteet. Tätä ei ihan helpoksi tee IT:n fyysisen maailman insinööriprojektien logiikasta varsin poikkeava ja monesti moninkertaisesti monimutkaisempi mahdollisuus- ja seuraamusavaruus. Mutta opetella pitää yhtä kaikki.

Journalistit ovat poliittisten it-päätösten edessä lähes aina yhtä avuttomia kuin vanhan liiton poliitikot – ei osata yhdistää tilannetta oikeisiin poliittisiin päättäjiin, jolloin tarvittavaa painetta päätösentekoon ei synny. Pikemminkin poliitikko on päätöksenteon edessä usein varsin yksin haalimassa lähipiirin kaikentasoista nörttiä auttamaan edes perustason käsitteiden selventämisessä. Jos poliitikko on ahkera niin hän edes yrittää, mutta niin se ei aina mene.

Julkisen sektorin it -ostamisen muutostarpeet kansantalouden ja työllisyyden kannalta

Valitettavien it-alan irtisanomisten myötä monet poliitikot ovat ehdotelleet erilaisia valtion toimia uusien työpaikkojen luomiseksi. En kuitenkaan pidä esimerkiksi valtionyhtiön perustamista järkevänä, vaan alan kehityksen ja kansantalouden kannalta tehokkaampi keino olisi julkisen it-ostamisen suunnan muuttaminen.

Nykyisellään massiivinen julkinen sektori ostaa usein mustalaatikkototeutuksena hallinnon ja lainsäädännön tarpeisiin erikseen räätälöityjä järjestelmiä, jotka käytännössä usein aiheuttavat toimittajaloukun. Julkinen sektori itse ostovaatimuksillaan tai pikemminkin vaatimusten puutteella ajaa toimittajia heikkolaatuisten ja liian räätälöityjen ratkaisujen tuottamiseen.

Suomessa on tietty joukko julkisen sektorin järjestelmien toimittamiseen erikoistuneita yrityksiä mikä osaltaan vinouttaa alan kehitystä. Esimerkiksi Helsingin kaupungin n. 500 räätälöidystä ohjelmasta noin 75%:sta vastaa 20 (!) toimittajaa. Useamman vuosikymmenen toimituksista ja toimittajien liiketoiminnan kehityksestä voi jo silmämääräisesti päätellä ettei järjestelmiä ole aina hankittu aidosti vapaalla kilpailulla. Nämä hankinnat olisivatkin hyvä tietojenkäsittelytieteellisen tutkimuksen kohde.

Ohjelmistoyrityksen kannattaa minimoida softaan käytettävät kustannukset ja sitenkin maksimoida voitot. Kustannukset minimoidaan käyttämällä mahdollisimman pientä ja halpaa työpanosta ohjelmien kehittämiseen, mikä näkyy suoraan ohjelman heikossa laadussa. Voitot maksimoidaan mahdollisimman korkeilla lisenssi-, ylläpito-, ja palvelumaksuilla. Kun ostaja on toimittajaloukossa ei hän voi myöskään voi laittaa toimittajaa ahtaalle tai vaihtoon laadun vuoksi.

Osan vastuusta ohjelmistojen räätälöintitarpeesta saavat kantaa lainsäätäjät ja virastojen johto. Lait, säädökset ja virastojen prosessit tulee jatkossa laatia niiden ohjelmoitavuus ja automatisointi paremmin huomioiden. Olisi myös mielenkiintoinen tietojenkäsittelytieteellinen tutkimuskohde, että kuinka suuri osa julkisen sektorin ohjelmistojen vaatimuksista tulee suoraan lainsäädännöstä tai hallinnon säädöksistä.

Osa heikkolaatuisuudesta johtuu suomalaisten it-yritysten omasta heikosta laadusta ja myös suomen it-ammattilaisten heikosta osaamisesta. Puuttuva laajempi kansainvälinen kilpailu tai alan kansainvälistyminen nostaisi laatua. Toinen osa laatuongelmaa on it-koulutuksen osittainen heikko laatu, mikä johtuu osaltaan koulutusohjelmien liian suurista sisäänottomääristä ja siten osittain heikkotasoisesta oppilasaineksesta. Monelta osin it:n korkeakoulututkimus on onneksi kansainvälisesti laadukasta, joskin liian heikosti resurssoitua kokonaisuudessaan. Aiempina vuosikymmeninä suomalaisten suuryritysten atk-osastot ja siten myös järjestelmät oli huolella rakennettu pitkäkestoisella panostuksella henkilöstöön ja järjestelmiin. Monet puheet suomalaisesta kovasta it-osaamisesta rakentuvat tämän perinnön varaan. Valitettavasti yritysfuusiot, ulkoistaminen ja pikavoittojen hankkiminen kvartaalitaloudessa sopivat huonosti laadukkaan it:n kasvattamiseen.

Summa summarum: nykyisiä julkiselle sektorille räätälöityjä ja heikkolaatuisia softia ei voi menestyksekkäästi kaupallistaa ja julkinen sektori saa laaduttomia ohjelmistoja. Julkisen sektorin tulee haluta kehittää it-alaa myös oman ostamisensa kautta ja siksi ehdotan seuraavia toimenpiteitä

1. Luovutaan suomen kielen käyttövaatimuksesta ohjelmien toimittamisesta, kilpailutuksessa ja dokumentoinnissa. Suomi on hyvin harvinainen kieli, jolloin tämä vaatimus tehokkaasti estää kansainvälistä kilpailua markkinoillamme. Tällä ei ole mitään tekemistä ohjelmien käyttöliittymien kielen kanssa, johon nykyisellään tarvitaan suomen, ruotsin ja saamen lisäksi myös englantia, venäjää, viroa jne,. Julkisen sektorin tulee osata ostaa ohjelmistonsa englannin kielellä.

2. Edellytetään julkiselle toimitettaville järjestelmilta tarkempia laatukriteereitä. Näihin voisi esimerkiksi ainakin kuulua testiautomaation laaja (yli 75 %) kattavuus, alhaiset kompleksisuusluvut, vaaatimukset käytettävistä teknologioista, dokumentaatio, helpot ja verifioitavat käännös ja ajoprosessit, uusien versioiden jatkuva toimittaminen viikottain tai kuukausittain ilman käyttökatkoja ja joukko muita verfioitvia vaatimuksia käytettävyyden, suorityskyvyn, High availabilityn ja tietoturvan osalta.

3. Hankitaan kaikki ohjelmisto avoimen lähdekoodina ja kehittäjäyhteisön (community) kera. Tämä avaa molemminsuuntaiset ovet kilpailutukselle ja kaupallistamiselle, vähentää ylläpidon ja jatkokehityksen kustannuksia, parantaa mahdollisuuksia yhteenliittyvyyteen ja jatkokehitykseen, parantaa laatua sekä helpottaa ohjelmiston laadun varmistamista.

Julkinen sektori eroaa yksityisestä ohjelmistojen hankkijana myös tarpeidensa pitkäikäisyydessä eli julkiselle asetetut vaatimukset kansalaisten perushyvinvoinnista ovat olemassa pidempään kuin yritysten liiketoimintalinjojen tuoteideat. Samoin julkisella on paljon laajempi joukko käyttäjiä ja kiinnostuneita (työntekijät, kansalaiset, yritykset, muut virastot, yliopistot, kansalaisjärjestöt jne.), joilla on motivaatio tutustua ja osallistua yhteisten järjestelmien kehittämiseen. Julkisella sektorilla ei myöskään ole yritysten tavoin liikesalaisuuksia suojeltavina. Julkisen kannattaisikin avoimen lähdekoodin avulla ottaa kaikki mahdollinen hyöty irti kansalaistensa ja yhteiskunnan potentiaalista.

Perinnön varassa elelijät osallistavaan työhön

Työn tekeminen luo Suomelle selkärankaa, hyvinvointia ja rakentaa tulevaisuutta. Työ on moraalinen hyve itsetarkoitukseen asti ja meidän kaikkien tulee muistaa velvollisuutemme näinä vaikeina aikoina.

Eläkeläiset, lapset, koululaiset, työkyvyttömät ja tietenkin työttömät pitää kaikki saada tuottavaa.., noh, edes jonkinlaiseen aktivoivaan työhön, esim. risusavottoihin tai puistoja siivoamaan. Eivät sitten syrjäydy siellä kotona rassukoina nyhjätessään. Täytyy muistaa, että heidän omaksi hyväkseen tässä pakotet.. aktivoidaan.

Tehokkuuden nimissä pitää kuitenkin aivan kaikki käsiparit aktivoida hyödylliseen ja peitonpäälliseen toimintaan. Hyvin suuri aktivoitava ryhmä on omaisuuden, esim. perinnön turvin, kotona lorvivat ja laatuviinejä lipittelevät varakkaat suomalaiset. Heidän syrjäytymisriskinsä on suuri, joten pelastakaamme heidät aktivoivan pakkotyön avulla! Koska varallisuus tunnetusti tekee ihmisestä kyvykkäämmän ja ahkeramman on heidän työpanoksestaan vähintään kaksinkertainen hyöty esim. vanhusten vaippojen vaihtamisessa vanhainkodeissa.

Noniin, sitten on kaikilla taas hyvä mieli aktiivisessa Suomessa.

(tämä on ironiaa tietenkin, asiallisempi ja parempi kirjoitus aiheesta löytyy esim. http://sakutimonen.blogit.fi/palkatonta-risusavottaa/)

"Uskoa" ilman uskontoa

Itse ”uskon” esimerkiksi ystäviini, perheeseeni, partioliikkeeseen, Vasemmistoliittoon, ihmisten hyvyyteen, maailmanrauhaan, reservin sotilasjoukkoon, jonka kanssa harjoittelen ja moneen muuhun asiaan.

Tieteellisen maailmankuvani ja moraalinäkemykseni vuoksi en tyydytä psykologista tarvettani ”uskoon” uskontokunnan kautta.

Koska ”uskon” tarpeen voi tyydyttää myös muussakin kuin uskonnollisessa yhteisössä on jokainen uskonnollinen yhteisö poliittinen organisaatio. Uskonnollisia yhteisöjä tulisi kohdella kuten muitakin kansalaisjärjestöjä.

Kyllä, uskon asiat eli poliittiset näkemykset ovat hyvin tärkeitä monille, niiden kautta on tärkeitä perinteitä, mutta koska kaikkien kansalaisten näkemyksiä ja niitä ajavia etujärjestöjä tulee kohdella yhdenvertaisesti tulee valtion olla näkemysten suhteen puolueeton.

Eihän esimerkiksi kokoomuslaisuutta opeteta kouluissa, eduskunta järjestä istuntokautensa aluksi Greenpeacen mielenosoitusta kansanedustajille, Rauhanliiton tilaisuuksia säännöllisesti radioida Yleisradion kautta tai Suomen Sisu nauti laissa erityistä suojaa pilkalta.

Liikennemuotojen retorisesta, keinotekoisesta ja tarkoituksenhakuisesta vastakkainasettelusta

”Pyöräkeskustelua on leimannut ajoittain vastakkainasettelu, jossa vuorotellen autoilijat, pyöräilijät ja kävelijät käyvät toistensa kurkkuun.” HS 14.2.2013.

Järkevintä olisi ajatella jokaista liikennemuotoa eli:

  • kävelyä,
  • pyöräilyä,
  • julkista liikennettä ja 
  • yksityisautoilua

siten, että niistä jokaisen pitää sujua ja sitä varten väylien pitää olla kunnossa.

Joissain tapauksissa parannukset yhdelle liikkumismuodolle voivat olla toisilta pois ja joissain tapauksissa ei. Liikenne on kuitenkin kokonaisuus, jossa minkä tahansa liikennemuodon sujuvoittaminen hyödyttää kaikkia liikkujia välineestä huolimatta.

Jos tarkemmin haluaa vertailla erilaisia parannuksia niin mielestäni se on hyvä esim. tehdä

  • ihmisten keskimääräisen liikkumisnopeuden,
  • kustannusten (yksityishenkilö ja julkinen),
  • ympäristön,
  • kansanterveyden ja
  • läpimenon kannalta.
Näiden kriteerien keskinäisestä suhteesta, minimi- ja maksimiarvoista sekä optimaalisesta tilanteesta voivat ihmiset perustellusti olla eri mieltäkin, ja tällaiset kriteeristöt luovat hedelmällisen pohjan keskustelulle.

Keinotekoista on ajaa ihmisiä toisiaan vastaan sellaisilla retorisilla harhoilla, että olisi esim. valittava lopullisesti ja sataprosenttisesti pyöräilyn ja autoilun välillä. Sellainen on vain moraalitonta riidankylvämistä ja valitettavasti joillain myös tapa tehdä politiikkaa.