Kuinka välttää moraalipaniikki keltaisen lehdistön otsikoinnista?

Eli yhteiskunnallisen keskustelun lyhyet ohjeet:

  1. Suhteuta tapahtunut tilastollisesti. (osallistuneiden henkilöiden määrä vs. potentiaaliset henkilöt, ko. tapahtumien määrä, mahdollisuudet, todennäköisyydet…)
  2. Hahmota asian yhteiskunnalliset kustannukset suuntaan tai toiseen. (valtion tai kunnan kokonaistulo – ja menorakenne, kansantaloudelliset kustannukset eli miten toiset skenaariot vievät rahoja suuntaan tai toiseen jne.)
  3. Muistele lainsäädännön asettamat ohjaukset ja rajoitukset tapahtuman suhteen.
  4. Kuvittele itsesi ko. henkilön tai henkilöiden asemaan. (unohda ylempi tai alempi sosiaaliluokkasi, tulotasosi, kohtuullisen ehjä ja onnellinen lapsuutesi jne.)
  5. Lue aiheesta tehtyä tieteellistä tutkimusta. (kvg)

Oletko vielä närkästynyt? Sitten voitkin antaa analyyttisemman ja rakentavamman palautteen tapahtuneesta.

Muista myös moraalipaniikin määritelmä.

Nuoren aktivistinaisen takia järjestetyssä mielenosoituksessa kaikesta huolimatta erittäin rauhallista

”Greenpeace-mielenosoituksessa ainakin 500 osallistujaa – ”Erittäin rauhallista”” HS 5.10.2013 13:42

”Erittäin rauhallista”…

Huomioiden nyt vaikkapa vain kiakkavierasjuhlan ja tämän saaman uutiskohtelun, onko meillä Suomessa nyt jokin ongelma mielenosoitusten eli tämän länsimaiseen demokraattiseen perinteeseen kuuluvan sanavapauden ilmaisumuodon kanssa?

Että onko mielenosoitus nyt lähtökohtaisesti väkivaltainen ihmisiä ja omaisuutta tuhoava tapahtuma, tai muutoin ainakin jotenkin ikävä ja tuomittava juttu? Vaikka nimenomaan pitäisi tuomita passivisimi, ei aktivismia. Miksei otsikoida ”500 000 jäi kotiin mielenosoituksesta ja päätti osaltaan antaa arktisen luonnon tuhoutua”?

Myöskin nimenomaan nuorten naisten ”aktivismia” tuntuu monien etenkin populaarissa oikeistoissa olevan vaikea hyväksyä. Liian monelle tämä tuntuu olevan sytyke heteroseksuaalisille tytöttelyille tai jopa väkivalta- ja raiskausfantasioille. Että jos se sitten omaa huonoa oloa jotenkin helpottaa kun löytää jonkun jota alistaa ja halveksia, jonkun ”syyllisen”. Bonuksena oman peniksen käyttö ajatusprosessissa.

Vaikeiden asioiden ja maailman monimutkaisuuden ahdistaessa keskitytäänkin sylkykuppien ja vihankohteiden etsimiseen, vaikka kyse on omasta kyvyttömyydestä ja henkisestä laiskuudesta nähdä vaivaa asian selvittämiseksi. ”Miksi elinkautinen ei ole elinkautinen?” ”Miksi Afrikasta kotoisin olevia ihmisiä asuu Suomessa” ”Miksei jokainen kansakunta hoida omia asioitaan?” ”Miksi ihmiset ovat työttömiä?” ”Miksi EU on olemassa?” ”Miksi kaikki on niin monimutkaista ja vaikeaa?” ”Miksi on köyhiä ja nälkäänäkeviä ja toisaalta todella rikkaita?”

”Miksi en ymmärrä?” Oikein vihaksi pistää.